Amerikkalaisen Ayo Isolan perhe joutui kokemaan kovia lentomatkalla kotiin. Perheen autistinen poika ei saanut istua perheensä kanssa.
Isola kirjoitti Facebookissa lentoyhtiön törkeästä toiminnasta sunnuntaina.
Lentoyhtiö SkyWest ja sen yhteistyökumppani Delta ovat nyt saaneet vihaa niskaansa väitetyn syrjinnän vuoksi.
Isola kertoo olleensa matkalla Detroitista Houstoniin äitinsä, siskonsa ja veljensä Tayon kanssa, joka kärsii autismista. Sairautensa vuoksi hän ei kykene puhumaan ja hän on aistiyliherkkä.
Toisen matkustajan apu ei auttanut
Koneeseen noustessa Isola huomasi, että perhe joutui istumaan erillään. Isola kirjoitti Facebook-päivityksessään, että autismin vuoksi on erittäin tärkeää, että hänen veljellään on perheenjäsen vierellään.
Lennon toinen matkustaja tarjoutui vaihtamaan paikkaa Isolan kanssa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.
– Veljeni istui paikalle, mutta lentoemäntä tuli sanomaan, että veljeni pitää siirtyä, Perheeni kertoi lentoemännälle, ettei veljeni voi puhua autismin vuoksi. Lentoemäntä ei reagoinut tähän mitenkään, vaan vaati veljeni siirtymistä, Isola kirjoittaa päivityksessään.
Muukin koneen henkilökunta saapui selvittämään tilannetta, mukaan lukien koneen pilotti. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että kone jouduttiin lopulta tyhjentämään ja matkustajat palasivat takaisin portille.

