Saksalainen autonvalmistaja Audi rakentaa pohjaa tulevaisuuden malleille suurilla investoinneilla. Puolet ilmoitetusta 3 miljardista suuntautuu Saksassa sijaitseviin Ingolstadtin ja Neckarsulmin tehtaisiin.
Audi haluaa massiivisilla investoinneilla pitää pyöränsä pyörimässä. Tehtaiden päivittämisen ja laajentamisien lisäksi investoinnit sisältävät tulevaisuuden osaajien palkkaamisia. Ensimmäinen täyshybridi Audilta tulee markkinoille vuonna 2018. Tästä saatiin esimakua Audi e-tron Quattro -konseptiauton muodossa Frankfurtin autonäyttelyssä. Kokonaisuudessaan vuoteen 2020 mennessä valmistajalla on markkinoilla kaikkiaan 60 eri automallia.
Alkavana vuonna Audilta on tulossa markkinoilla kaksi tärkeää uutuutta. Täysin uutena mallina on tulossa nimellä Q2 kulkeva pieni katumaasturi. Tämän lisäksi SUV-mallien tarinaa jatkaa täysin uusi Audi Q5, joka tulee kilpailemaan erityisesti BMW X3:n ja Mercedeksen GLC:n kanssa.
Autojen lisäksi valmistaja panostaa digitalisaatioon. Osana tätä oli Suomesta lähtöisin olevan HERE-kartta- ja paikannuspalveluita tuottavan yhtiön hankkiminen yhdessä BMW:n ja Daimlerin kanssa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää