Asuntomessut Kotkassa: uusia pientaloja ja vanhojen kerrostalojen korjausta

Asuntomessut ovat keskittyneet pääasiassa uusiin taloihin ja asuntoihin. Vain harvoin on esitelty vanhoja kerrostaloja ja niiden kunnostamista, vaikka hyvin suuri osa suomalaisista asuu sellaisissa. Tänä vuonna tilanne on parempi, sillä Kotkan asuntomessujen ohjelmaan kuuluu oheiskohde, jossa peruskorjataan kaupungin vanhoja vuokra-asuntoja. Erityisen mielenkiintoiseksi kohteen tekee se, että asumisen esteettömyyteen on kiinnitetty paljon huomiota.

Kiinteistöjen peruskorjaushan kuuluu sinänsä kaupunkien normaaliin toimintaan. Miksi Kotka sitten valitsi juuri nämä kaksi isolla asuinalueella sijaitsevaa Loimutien taloa esteettömän asumisen erikoiskohteiksi? Kotkan Vuokrataloasunnot Oy:n toimitusjohtaja Ari Tiittanen selvittää asiaa:

"Heti nurkan takana sijaitsevat sekä terveyskeskus että ostosmarketti. Lisäksi naapurissa on jo entuudestaan kaksi palvelutaloa, joista toisessa on täydellinen ateriapalvelu."

Talojen peruskorjaus käsittää täydellisen julkisivuremontin ikkunoineen. Näkyvin muutos ovat uudet hissit: ulkoseinälle rakennetaan porraskuilut ja hissit tulevat entisten rappujen tilalle.

Valtiohan on jo pitkään tukenut hissien rakentamista vanhoihin taloihin. Vuokratalojen kohdalla avustus on puolet hissihankkeen kokonaisbudjetista - tämä saatiin myös Kotkassa. Osakeyhtiöiden kohdalla avustus on ollut kymmenen prosenttiyksikköä pienempi, mutta lukuisat kunnat ympäri maan ovat luoneet omat lisäporkkanansa, joiden avulla kovan rahan talojen saama tuki on tasoissa vuokratalojen kanssa.

Valoa sekä taloihin että ympäristöön

Uudet porraskuilut ovat kauttaaltaan lasiseinäiset, minkä ansiosta rakennukset muuttuvat ratkaisevasti valoisammiksi sekä ulkoa että sisältä. Kaikki parvekkeet tullaan lasittamaan. Tiittanen painottaakin, että kiinteistöjen lisäksi myös ympäristön ilme ja sitä mukaa arvostus tulee kohenemaan tuntuvasti.

Hissit tietysti parantavat jokaisen elämänlaatua iästä tai kunnosta riippumatta. Varsinainen viimeisen päälle tehty esteettömyys näkyykin kummankin talossa yhdessä portaassa: sekä ulko-ovet että hissin ovet aukeavat automaattisesti, joten pyörätuolipotilaskin pääsee liikkumaan vaivatta. Alimpaan kerrokseen on rakennettu väljästi mitoitettu käytävä joka mahdollistaa pääsyn yhteistiloihin - saunaan, pesutupaan ja kerhotiloihin.

Osa asunnoista on mitoitettu niin sanotun pyörätuolistandardin mukaisesti. Kylpyhuoneet ja WC:t on varustettu tämän mukaisesti ja liikkumisen helppous on otettu huomioon myös asunnon ovissa ja kalustuksessa. Tiittanen korostaa, että talot on ajateltu kaikille sopivaksi: "Tarkoitus ei ole ollut tehdä invataloa vaan puhtaasti tavanomaisessa asuinkäytössä oleva rakennus, jossa kaikki ihmiset voivat asua ja voida hyvin 40 vuotta tästä eteenpäinkin. Asukasvalinnalla sitten katsotaan, että asunnot tulevat jatkossa juuri siihen käyttöön, mihin kukin niistä on korjattu "

Peruskorjauksen yhteydessä käytetään muutenkin paljon lasia. Talojen ulkonäkö tietysti paranee, mutta on tällä haettu muutakin lisäarvoa. Mittavasta urakasta vastaavan Lumon Oy:n tuotepäällikkö Reijo Mäkelä:

"Porraskäytävien ja huoneiden valoisuus lisääntyy ja sitä kautta tietysti myös turvallisuus. Parvekkeitten käyttöaika pitenee lasitusten ansiosta, mikä vaikuttaa suoraan asukasviihtyvyyteen. Myös rakenteet suojataan lasituksella jolloin säärasitus betoni- ja maalauspinnoille vähenee ratkaisevasti."

Jo aikaisemmin on usein todettu, ettei kerrostaloissa tarvitse välttämättä vaihtaa ikkunoita kokonaan. Loitsutiellä poistetaan ikkunan ulkopuite ja sen tilalle laitetaan Lumonin vaihtopuitejärjestelmä, jossa ikkunan ulkopuite ja kehys ovat alumiinia. Ulkopinnat sekä niihin liittyvät pielipellitykset uusitaan, jolloin huoltoväli pitenee. Alumiinirakenteen ansiosta kestävyys paranee huomattavasti

Myös parveke- ja pääovet uusitaan. Pääovetkin ovat alumiiniprofiilirakenteiset, jolloin niistä tulee - korjauksen perusidean mukaisesti - kevyet ja helppokäyttöiset.

Pientalokohde asunto-osakeyhtiönä - millainen yhtiöjärjestys?

Hirssaaren Helmeksi nimetty kohde käsittää neljä paritaloa, joissa on yhteensä kahdeksan puolitoistakerroksista huoneistoa. Nimenomaan nuorille ensiasunnon hankkijoille tarkoitettu ratkaisu on suunniteltu siten, että ostajilla on ollut mahdollisuus ottaa ensiksi käyttöön 59 neliötä käsittävä alakerta jossa on keittiön ja kylpyhuoneen lisäksi olohuone ja yksi makuuhuone. Ullakolla on lisäksi tilaa 40 neliötä hyödynnettäväksi joko heti tai myöhemmin tilatarpeen lisääntyessä.

Koska hanke toteutetaan asunto-osakeyhtiömuotoisena, yhtiöjärjestyksen tekemisessä oli oltava normaalia kaukonäköisempi ja joustavampi. Pankkilakimies Eeva Lipasti:

"Vastikkeen määräytymisessä täytyy tietysti ottaa huomioon se, että osalla osakkeenomistajista on käytössään vain alakerta - pienemmät neliöt - ja osalla taas koko talo ja sen molemmat kerrokset.

Yleensä hoitovastike määräytyy nimenomaan käytettyjen asuinneliöiden mukaan. Tässä se on otettu huomioon yhtiöjärjestyksessä siten, että hoitovastikkeen määräytymisen perusteena ovat vain käytettävissä olevat asuinneliöt. Kun ylä- ja alakerran välille puhkaistaan aukko, vastiketta täytyy ryhtyä maksamaan myös yläkerran neliöistä.

Yhtiöjärjestyksessä on huomioitu myös se, että niillä osakkeenomistajilla, joilla yläkerta on vielä rakentamaton on oikeus rakentaa tai rakennuttaa se. Yhtiöjärjestyksessä on samoin todettu, että rakennusluvan hakee yhtiö ja rakentaminen täytyy aina toteuttaa paitsi rakennusluvan, myös yhtiön hyväksymien suunnitelmien mukaisesti. Vastuun rakentamisesta kantaa se osakkeenomistaja, joka rakentamisen on tehnyt."

Vaikka yhtiöjärjestys siis teki mahdolliseksi asunnon ostamisen myös osittain valmiina, kaikki asunnot tässä Osuuspankkiryhmän ja rakennusliike Okan toteuttamassa kohteessa myytiin lopulta niin, että myös ullakkotilat on täysin viimeistelty. Vaiheittaisen rakentamisen mahdollistama yhtiöjärjestys on joka tapauksessa laadittu ja testattu muita vastaavia hankkeita ajatellen.

Kotkan asuntomessuilla yksi asunnoista esitellään kuitenkin vain alakerran osalta valmiiksi rakennettuna.

Lue myös:

    Uusimmat