Asiantuntija: Muslimiveljeskunta voi turvautua terroriin

Osa Egyptin muslimiveljeskuntaan liittyvistä voimista saattaa alkaa käyttää terroria, arvelee Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola MTV3:n Huomenta Suomessa.

– Egyptissä on pitkät perinteet siinä, että osa islamisteista pitää toimintaa liian maltillisena ja muodostaa uusia ryhmiä, jotka alkavat käyttää väkivaltaa.

Juusola vertaa Egyptin tilannetta Algeriaan 90-luvulla. Hän kuitenkin pitää täysimittaista sisällissotaa epätodennäköisenä, koska maan armeijan ja syrjäytetyn presidentti Mohamed Mursin kannattajien voimasuhteet ovat hyvin epätasaiset.

– Täytyy muistaa, että armeijan ja muslimiveljeskunnan välit ovat olleet hyvin ongelmalliset vuosikymmenten ajan. Tulee mieleen se, että onko tässä tarkoitus laajemminkin tuhota veljeskunta voimakkaana poliittisena järjestönä, Juusola pohtii.

Hän korostaa, että egyptiläisten on itse päästävä yksimielisyyteen siitä, millaisen valtion he tahtovat. Ulkovaltojen suhtautuminen Egyptin yltyviin levottomuuksiin ja väkivaltaan onkin tähän asti ollut melko passiivista.

– Kyllä kansainvälisellä yhteisöllä, erityisesti Yhdysvalloilla, pitäisi olla enemmän vaikutusvaltaa erityisesti suhteessa Egyptin armeijaan, Hannu Juusola toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat