Asiantuntija: Islamia rienaava tyhmä elokuva on helppo väline valtataistelussa

Asiantuntijan mukaan viimeaikaisissa uskonnollisissa ja kansallismielisissä kiistoissa on käytetty ihmisten tunteita harkittuihin poliittisiin tarkoituksiin.

– Tällaisia perusidentiteettiin liittyviä tunteita on helppo käyttää ihmisten masinoimisessa, toteaa professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.

Hänen mukaansa esimerkiksi islamia rienaavan elokuvan tapaus yhdistyy vielä lännenvastaisuuteen, jolloin ihmiset saadaan varmasti liikkeelle.

Islamia rienaava elokuva määriteltiin koekuvausten yhteydessä historialliseksi seikkailufilmiksi nimeltä "Aavikkosoturi".

Tuotannossa mukana ollut naisnäyttelijä on kertonut nyt uutistoimisto Reutersille, että hän ei tiennyt mistä elokuvassa oli kyse. Hän kokee tulleensa huijatuksi.

Elokuvaa kuvattiin vuonna 2011 Los Angelesin lähellä olevassa kirkossa. Tapahtumapaikat on luotu elokuvaan halvannäköisillä erikoistehosteilla. Elokuvan tuottajaksi on julkisuudessa epäilty israelilais-amerikkalaista liikemiestä.

Ennen mielenosoituksia elokuvan videopätkä oli ehtinyt olla Youtube-palvelussa jo useita viikkoja.

– Keskivertoarabi ei olisi koskaan kuullutkaan tällaisesta tyhmästä elokuvasta ilman, että sitä olisi tietoisesti alettu masinoida, MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut Juusola sanoo.

Hän toteaa, että filmin tekijät onnistuivat provosoinnissaan ja toisella puolella asia nostettiin esiin oman poliittisen aseman vahvistamiseksi.

– Täytyy muistaa, että arabimaailma on tavattoman herkässä valtataistelun tilassa. Tietyt tahot etsimällä etsivät ilmiöitä, joiden avulla voisivat vahvistaa omia asemiaan.

Juusola muistuttaa, että vie vuosikymmeniä ennen kuin voidaan kunnolla arvioida, millä tapaa arabikevät muutti tavallisten ihmisten elämää.

– Ylilyöntejä tapahtuu joka suuntaan, mutta tulkinnoissa ei pitäisi olla ylinegatiivinenkaan.

"Kiinalaisille muuta ajateltavaa"

Ajankohtaisia kipupisteitä löytyy muualtakin.

Juusola epäilee, että puolestaan Kiinan ja Japanin saarikiistassa on taustalla se, että Kiina pelkää arabikevään kaltaisen muutoksen kuohuvan alueellaan.

– Nyt ihmisille annetaan muuta ajateltavaa nostamalla esiin vanha vihollinen Japani, Juusola pohtii.

Niin ikään Iranin ja Israelin välistä kireyttä Juusola pitää huolestuttavana.

– Näyttää siltä, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ilmeisen halukas iskemään Irania vastaan tai käyttämään tätä voimakkaana painostuskeinona.

(MTV3)

Katso professori Hannu Juusolan haastattelu: (Huomenta Suomi 17.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat