Arttu Wiskari vitsaili tulevan lapsensa nimestä

Suosikkilaulaja Arttu Wiskarin elämä mullistuu vielä tämän vuoden aikana, sillä popparin perheeseen on tulossa pian lisäystä. Mies kertookin odottavansa innolla isyyden mukana tuomia uusia haasteita.

Laulaja Arttu Wiskarin esikoisen laskettu aika on vielä tämän vuoden puolella, marras-joulukuun taitteilla. Edessä on suuri mullistus elämään, ja samalla miehen pitää ottaa haltuun uusi rooli vanhempana.

– Vielä en osaa sanoa millainen isä minusta tulee. Kasvatus on varmaan aika pitkälti sellaista, mitä olen itsekin saanut.

– Uskoisin, että rennolla otteella mennään, muttei kuitenkaan millään vapaalla kasvatuksella. Varmaan laitetaan risuja hakemaan jossain vaiheessa pihalta sitten, kun ollaan tuhmia, laulaja pohtii.

Wiskarin mukaan tulevan lapsen sukupuoli ei ole vielä tiedossa. Nimeäkään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta mies kuitenkin innostui vitsailemaan mahdollisesta nimivaihtoehdosta.

– Kyllähän mä ajattelin, että siitä tulee Nestori-Oskari-Jesperi Wiskari, mies naurahtaa virnistäen.

Wiskari kihlasi tyttöystävänsä Pauliina Hyökin viime vuoden loppupuolella, mutta mitään varsinaisia hääsuunnitelmia ei ole vielä tehty.

– Hääsuunnitelmia ei vielä ole, sitten kunhan ehtii. Täytyy varata siihen sellainen oma slotti, että ei ole keikkoja, laulaja kommentoi MTV3.fi:lle.

(MTV3 - IRA JUVONEN)

Lue myös:

    Uusimmat