Apulanta tiedottaa nettisivuillaan bändissä tapahtuvista muutoksista.
Kotimainen suosikkibändi Apulanta tiedottaa nettisivuillaan bändin ”matalataajuusosaston projektijohtajan” Sami "Parta-Sami" Lehtisen jättävän tehtävänsä. Sami Lehtinen on toiminut bändin keikkakitaristina vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2005 hänet kiinnitettiin bändin viralliseksi jäseneksi, basistiksi.
Apulanta kertoo muutoksista tiedotteessa, joka on muotoiltu virallisen virastokielen tyylillä, mutta huumorilla höystettynä. Tiedotteessa kerrotaan, että sekä Lehtinen että Apulanta Oy ovat sopineet ratkaisusta hyvässä yhteisymmärryksessä.
– Suunnanmuutoksen myötä kapasiteettini painottuu uusiin haasteisiin, Lehtinen kommentoi.
Apulannan muut jäsenet, rumpali Sipe Santapukki ja laulaja Toni Wirtanen vakuuttavat toiminnan pysyvän muutoksista huolimatta ennallaan.
– Yhtiö panostaa jatkossa entistä laadukkaampien sisältöjen tuotantoon sekä kehittää edelleen erityisesti asiakkuuksien hallintaa. Muun muassa kenttätyön ja tuotekehityksen osalta tulevaisuudennäkymät ovat valoisat, toteaa Apulanta Oy:n toimitusjohtaja Simo Santapukki.
– Yhtiön strategisia voimavaroja tulevat tulevaisuudessa olemaan vahva henkilöstöjohtaminen sekä kaikki organisaatiosegmentit läpäisevä tuotannon katkeamaton laatuketju, linjaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Toni Wirtanen.
Vaikka Lehtinen jättää bändin, ei se vaikuta Apulannan tuleviin keikkoihin. Bändin uusi jäsen esitellään 6. kesäkuuta Apulannan keikalla Saaristo Openissa Kaarinassa.
Apulanta-bändin muutoksista uutisoi ensimmäisenä YleX.