Applelta vahvistus – iPhoneen tulossa iso muutos: "Meillä ei ole vaihtoehtoja"
Euroopan parlamentti äänesti lokakuun alussa uudesta laista, joka tekee USB-C-liittimestä kännyköiden, tablettien ja muiden kannettavien sähkölaitteiden yleisen latausstandardin. Laki hyväksyttiin suorastaan murskaavalla äänierolla; 602 puolesta, 13 vastaan ja 8 tyhjää.
Applen markkinointijohtaja Greg Joswiak on vahvistanut The Wall Street Journalin haastattelussa yhtiön luopuvan iPhonessa Lightning-liitännästä ja siirtyvänsä käyttämään USB-C:tä Euroopan unionin vaatimusten mukaisesti.
– Selvästikin meidän on suostuttava, meillä ei ole vaihtoehtoja, Joswiak totesi.
EU:n päätös ei ilahduttanut
Applella ei EU:n päätöksestä mitä ilmeisimmin iloittu.
– Mielestämme ympäristön ja asiakkaidemme olisi parempi, jos hallitukset eivät olisi näin ohjailevia, Joswiak totesi puolittaisena vastalauseena.
Hän ei vahvistanut, milloin ensimmäinen USB-C-liitännällä varustettu iPhone tulee markkinoille. Apple esittelee seuraavan lippulaiva-iPhonensa todennäköisesti syksyllä 2023, mutta koska laki astuu voimaan vasta vuoden 2024 lopussa, voi ensimmäinen USB-C-iPhone saapua markkinoille vasta vuonna 2025. Uutta liitintä on kuitenkin huhuttu jo iPhone 15 -malliin.
EU:n vaatimus on tehty ennen kaikkea kuluttajien etua ajatellen. Jatkossa valmistajien on käytettävä USB-C-standardia niissä laitteissa, joissa on langallinen latausmahdollisuus. Tämä tarkoittaa, että kuluttajilla ei tarvitse olla enää tulevaisuudessa useita erilaisia latureita, vaan yksi ja sama liitin sopii kaikkiin laitteisiin.
USB-C on Applen vuonna 2007 esittelemän iPhonen historian kolmas latausliitäntä. Ensimmäisissä iPhoneissa käytettiin iPodeista tuttua 30-pinnistä liitintä, kunnes vuoden 2012 iPhone 5:ssä se korvattiin kompaktimmalla Lightningilla.
Uusimmat
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
19:05
Sanna Saarijärvellä poikkeuksellinen teatterirooli: "Aika paljon kaikkea kiinnostavaa törkyä"
-
Lataa lisää