Suomen kapteeni Anton Lundell on ollut häikäisevän hyvä meneillään olevissa nuorten MM-kisoissa. Syksyn aikana 19-vuotias HIFK-sentteri ehti olla pienten epäilyksien kohteena. Nyt Lundell voi myhäillä väitteille.
Lundellia pidettiin ennakolta yhtenä NHL:n syksyn varaustilaisuuden lupaavimpana pelaajana. Suomalaissentteriä povattiin parhaimmillaan jopa aivan viiden kärkeen. Lopulta valinta osui ensimmäisen kierroksen vuorolle 12, jolloin Florida Panthers nappasi hänen NHL-oikeutensa itselleen.
NHL:n varaustilaisuuden alla Lundelliin kohdistettiin epäilyksiä. Suurimmat kysymysmerkit liittyivät siihen, että kuinka paljon potentiaalia nuoressa keskushyökkääjässä onkaan. Näillä puheilla epäiltiin sitä, että mihin Lundellin hyökkäyspään taidot riittäisivätkään tulevaisuudessa.
Nuorten MM-kisoissa Lundell on vastannut epäilyihin. Kolmessa ottelussa hänelle on merkattu tehot 3+3. Samalla hänen johtamansa Suomen ykkösketju on näyttänyt suuntaa muille.
– Luotin itseeni ja tiesin, että pystyn tekemään tulosta. En miettinyt noita asioita liikaa. Kausi on mennyt hyvin ja peli tuntuu hyvältä, Lundell hymyilee nuorten MM-kisojen keskellä, vastaten epäilyksiin.
Ennen vuodenvaihteen turnausta Lundell puhui siitä, miten hän on tottunut paineisiin Helsingin IFK:n riveissä. Lundell suhtautui hyvin kypsästi siihen, että hän on Suomen MM-kisajoukkueen iso tähtipelaaja ja taho, johon katseet kohdistuvat.


