Annimari Kortteen kauden jatkumisen ympärillä on suuri kysymysmerkki – "Jos siellä olisi ollut metrin myötätuuli"

Annimari Korte juoksi Suomen mestaruuteen huippuajalla – tässä tuoreimmat tunnelmat Turusta 2:24
Annimari Korte juoksi Turussa ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa.

Aituritähti Annimari Kortteen kauden jatkuminen on vielä epävarmaa, mutta vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksikin hiljattain valittu Korte tiedostaa jo kehitettävät osa-alueet olympiavuoden varalle.

Kortteen oli määrä kilpailla vielä Saksassa, Slovakiassa ja Sveitsissä, mutta juoksija on peruuttanut osallistumisensa niihin.

– Toivotaan, että kausi jatkuu, mutta siitä ei voi olla varma. Edessä on kolme aitatreeniä ennen Rooman Timanttiliigan (17.9.) kilpailua. Jos selviän niistä läpi ehjänä, kilpailen Roomassa ja Dohassa, Korte kommentoi MTV Urheilulle.

Korte kutsuu kautta kokonaisuutena jo tässä vaiheessa "huikeaksi".

– Rikoin olympiarajan viime vuonna kerran, tällä kaudella seitsemän kertaa. Kausi on ollut uskomattoman hyvä.

– Suomen ennätyksen rikkomatta jääminen ei harmita, koska tiedän juosseeni kovempaa kuin itse Suomen ennätyksessä. Kalevan kisoissa lähtö oli huonoin kahteen vuoteen, mutta voitin silti. Tiedän itse, miten paljon olen kehittynyt. Aitajuoksussa saa täydellisen juoksun vain äärimmäisen harvoin, Korte valotti.

Korte juoksi kesäkuussa Lahdessa ajan 12,84. Suoritusta hän kuvailee kauden parhaaksi.

– Lahdessa juostiin vastatuuleen, ja se oli samalla kokonaisuutena paras juoksu. Jos siellä olisi ollut metrin myötätuuli, tuloksena olisi ollut selkeä Suomen ennätys.

Jos Kortteen kausi päättyy tähän, urheilijalla on edessä viikon hengähdystauko ennen olympiavuoteen valmistautumisen aloittamista.

– Harjoitusten sisällössä ei tarvitse muuttaa ensi vuodelle mitään. Enemmän tarvitsee vain kiinnittää huomiota esimerkiksi nestehukasta johtuneisiin kramppeihin. Aion kiinnittää huomiota siihen, että tällaiset yksinkertaiset ja helposti muutettavissa olevat asiat ovat kunnossa, Korte päätti.

Lue myös:

    Uusimmat