Natolla on ongelma, jota ei nopeasti korjata, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
Suomi on viime vuosina monessa kohtaa päässyt ylpeilemään asevoimillaan, joiden ei ole annettu muun Euroopan tavoin rapistua kylmän sodan päättymisen jälkeen.
Ohjustorjuntajärjestelmien suhteen kehuttavaa ei ole.
Ennen vuotta 2023 Suomi ei ollut vielä edes ostanut yhtä ainoata asejärjestelmää, jolla ballistisen ohjuksen voisi ampua alas.
Nyt niitä on hankittu yksi, israelilainen Daavidin linko, jonka maan asevoimien radio väittää äskettäin tuhonneen ensimmäistä kertaa kaukaa ammutun ballistisen ohjuksen.
Viikon aikana Iran on laukaissut Israeliin muutamassa päivässä satoja ballistisia ohjuksia.
Israelin ilmatorjunta on onnistunut tähän mennessä erinomaisesti, mutta ei täydellisesti.
Vaikeampia aikoja voi olla edessä, sillä tiistaina yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal uutisoi Israelin Arrow-ohjustorjuntajärjestelmän ohjusten olevan jo vähissä.
Torjuntaohjuksia kului valtavia määriä jo Iranin viime vuoden huhti- ja lokakuussa tekemissä ilmahyökkäyksissä.
Puolustusliitto Natossa Lähi-idän ja sitä ennen Venäjän ja Ukrainan välisiä ilmahyökkäyksiä on seurattu huolestuneena.
Suomessakin myönnetään, että Naton ilma- ja ohjuspuolustuksessa on merkittäviä puutteita. Euroopan kyky torjua valtavia määriä ohjuksia ja drooneja on heikko, ja suurelta osin yhdysvaltalaisten aseiden varassa.
Pulaa on sekä asejärjestelmistä, ammuksista että kapasiteetista tuottaa niitä nopeasti lisää.
Ensi viikolla ongelmaan etsitään ratkaisua, kun Nato kokoontuu Haagin huippukokoukseen. Hädästä kertoo jotain se, että ilmapuolustuksen on määrä saada huippukokouksessa osakseen erityisohjausta.
Suomen näkemys vaikuttaa olevan, että kyse on niin kalliista ja pitkäaikaisesta projektista, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin rakentaa se sujuvassa yhteistyössä Nato-maiden kesken.
Valmista ei pikatahdilla tule. Aikataulullisesti puhutaan todennäköisesti ensi vuosikymmenestä.
Paitsi että Euroopassa on pulaa aseista, niin samaa voi sanoa puolustusteollisuudesta.
Vaikka kaikki Nato-maat päättäisivät huippukokouksen jälkeen tilata massoittain ilmatorjuntajärjestelmiä, ei niitä saisi mistään nopeasti.
Käytännön sanelema aikataulu sopii heikonlaisesti yhteen sen kanssa, että esimerkiksi Naton pääsihteeri Mark Rutte on puhunut Venäjän voivan olevan valmis hyökkäämään puolustusliittoa vastaan viiden vuoden kuluttua.
Ballistisen ilmapuolustuksen remontointi kysyy ajan lisäksi rahaa.
Puolustusvoimien ex-komentaja Jarmo Lindberg (kok.) sanoi viime vuonna, että ballistisen ohjuksen torjunta vaatii "integroidun ilmapuolustuksen suurimman, kalleimman ja kauneimman osan" eli neljän miljoonan euron torjuntaohjuksen.
Eikä ongelma suinkaan koske ainoastaan ilma-aseiden torjuntaa tai vain Eurooppaa. "Demokratian arsenaali on tyhjä", kuten arvostettu yhdysvaltalaislehti Foreign Affairs asian muotoili.
Yhdysvalloissa herätyskello soi jo ennen Ukrainan sotaa.
Kolme nopealta ja aluksi menestyksekkäältä vaikuttanutta hyökkäystä Irakissa ja Afganistanissa 1990- ja 2000-luvuilla vakuuttivat Pentagonin.
Ylivoimaisella teknologialla saavutetut sähäkät voitot olisivat nykypäivää. Kunnes eivät enää olleetkaan. Sekä Irakista että Afganistanista muodostui Yhdysvalloille kuluttava taistelutanner.
Venäjän pitkäksi venähtänyt suurhyökkäys Ukrainaan vain alleviivasi opetusta. Pitkät ja paljon ammuksia imuroivat sodat ovat tosiasia myös jatkossa.
Sota Ukrainassa on myös tehnyt selväksi, miten vajaa sekä Euroopan että Yhdysvaltojen ammusarkku on.
Rapakon molemmin puolin Ukrainalle on kyllä haluttu antaa aseita, mutta niitä ei aina yksinkertaisesti ole ollut annettavaksi.
Euroopan oma uudelleenaseistautuminen onkin riippuvainen myös siitä, miten pitkään Ukraina tarvitsee tukea taisteluunsa Venäjää vastaan.
Mitä pidempään sota Ukrainassa jatkuu, sitä hitaammin Euroopan omat asevarastot täyttyvät.