Mainos

Analyysi: Loisteliaasti parrasvaloista vetäytyvä poliitikko on keräilyharvinaisuus – Angela Merkelistä ei tule sellaista

6:57
Video: Angela Merkelin terveydentila on puhuttanut viime aikoina. Aihetta on puitu myös MTV Uutiset Livessä.

Vaikka miten käänneltäisiin, Merkel on yksi syy siihen, että EU:n keskeisten johtopaikkojen täyttäminen on taas kerran niin työlästä. Henkilövalinnat ovat aina olleet Saksan mahtinaisen heikko kohta. Juuri ne latistavat Merkelin loistavan poliittisen uran loppumetrit vähemmän loisteliaiksi. Mutta eivät pelkästään ne.

Poliitikon loppu alkaa vaaleista.

Niin pitääkin. Niin kauan, kun pelataan vapaan edustuksellisen demokratian pelisäännöillä.

Angela Merkelin loppu alkoi 24. syyskuuta 2017.

Liittopäivävaalien tulos oli vuoden 2013 vyörytyksen jälkeen karvas pettymys. Oli, vaikka 32,9 prosentin ääniosuutta voi eurooppalaisessa vertailussa pitää vähintäänkin kohtuullisena.

Vaaleja seurannut hallituksen muodostaminen käynnisti Merkelin lähtölaskennan. Aivan liian kauan kestänyt arvoton näytelmä paljasti kestokanslerin arvovallan rapautumisen.

Liberaalien (FDP) ja Vihreiden kanssa käydyt hallitusneuvottelut karkasivat Merkelin käsistä ja päättyivät nolosti FDP:n näyttävään irtaantumiseen.

Demari valtiovarainministeriksi

Sosiaalidemokraattien (SPD) kanssa etanan vauhdilla edennyt sondeeraus päättyi siihen, että hallitus saatiin kuin saatiinkin kasaan, mutta liian moni keskeinen ministeriö meni rökäletappion kärsineille demareille.

Tätä Merkelin omissa riveissä ei hevillä unohdeta.

Eniten kirveli se, että vakaumuksellisen kristillisdemokraatin (CDU), valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen seuraajaksi nousi demari, Hampurin entinen ylipormestari Olaf Scholz.

Tämä oli monien mielestä yksi Merkelin viime vuosien katkerimmista virheistä nimenomaan, kun puhutaan henkilövalinnoista. Itse Berliinin liittokanslerinviraston emäntä vähätteli tärkeän salkun menettämistä. Se oli vain omiaan alleviivaamaan munauksen mittavuutta.

Takkuisia hallitusneuvotteluja seurasi vuoden 2018 suurin poliittinen yllätys.

AKK puheenjohtajaksi

Vastoin aikaisempia vakuuttelujaan Merkel jätti CDU:n puheenjohtajan tehtävät. Hän myös teki kaikkensa, jotta Annegret Kramp-Karrenbauer eli AKK valitaan seuraajaksi.

Tähän historialliseen viestikapulan vaihtoon liittyi kaksi virhettä. Isoa sellaista.

CDU erotti puoluejohtajan ja kanslerin tehtävät. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Ei nytkään.

Saksan sisäinen päätöksenteko on muuttunut takkuisemmaksi, koska kanslerin pitää aina kuunnella puolueensa puheenjohtajaa eli AKK:ta. EU-asioissa Merkelin painoarvo on hiipunut, koska hänellä ei kotimaassa ole samaa suvereenia asemaa kuin ennen.

Lisäksi mitä ilmeisimmin AKK oli väärä valinta.

Hän on tehnyt puheenjohtajana ratkaisevia arvovaltaa nakertavia virheitä. Ei ole ollenkaan varmaa, että AKK on seuraavissa vaaleissa CDU:n kansleriehdokas.

AKK:n tuottamia pettymyksiä pidetään yhtenä osoituksena siitä, että Merkel ei hallitse henkilövalintoja.

Myös muita esimerkkejä löytyy aikaisemmilta vuosilta sekä sisäpolitiikassa että kansainvälisillä parketeilla.

Tappioita EU-valinnoissa

Liittokanslerina ja CDU:n puheenjohtajana Merkel ei vuoden 2010 jälkeen enää onnistunut pelaamaan palloja niin, että oikeistounioni (CDU ja Baijerin CSU) olisivat saaneet liittopresidentiksi jonkun omista riveistään.

Virka on periaatteessa symbolinen, mutta silti ehdokkaista painitaan välillä hyvinkin väkevästi.

Kaksi kertaa Merkel on antanut innottomasti periksi vihreille ja demareille. Presidentiksi on valittu vihreidene Joachim Gauck ja demari Frank-Walter Steinmeier, joka hoitaa virkaa nyt.

EU-kabinettien henkilösuhmuroinneissa Saksan johtaja on haparoinut – jos mahdollista – vielä enemmän.

Viisi vuotta sitten Merkel vastusti Jean-Claude Junckerin valintaa komission puheenjohtajaksi.

Vastusti, vaikka ei pystynyt junailemaan parempaa. Ja vaikka Junckerin taakse oli silloisen EU-parlamentin saksalaisen puhemiehen, demari Michael Schulzin johdolla haalittu jo riittävä enemmistö.

Saksalaisille tärkeän Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa Merkel ei ole onnistunut yhtään paremmin. Hän ei tehnyt vuonna 2011 riittävän väkevää yritystä vääntää silloinen Bundesbankin pääjohtaja Axel Weber EKP:n pääjohtajaksi.

Weber oli kiistelty ehdokas myös rahapoliittisesti. Vielä keskeisempi heikkous oli kuitenkin oman hallituksen, käytännössä Merkelin laimea tuki.

Weber veti johtopäätökset. Hän erosi Bundesbankista ja lähti Sveitsiin pankkiiriksi.

Weber vaihtui demariksi

Nämä kaksi edellä esiteltyä olivat kiistattomia kompurointeja.

Niistä päästään sulavasti EU:n tuoreeseen nimitysrulettiin, jota monet pitävät jo ennen lopputulosta kaikkein dramaattisimpana osoituksena Merkelin hiipuvasta arvovallasta. Ja huonosta pelisilmästä henkilövalinnoissa.

Saksan ja maata johtavan oikeistounionin kannalta lähtökohdat EU-nimitysrulettiin olivat huonot. Eikä Merkel räväyttänyt evääkään parantaakseen tilannetta.

Koulupoikamainen EU-partiolainen Manfred Weber oli väärä valinta EU-parlamentin keskustaoikeiston eli EPP:n kärkiehdokkaaksi. Vaikka mittaukset ounastelivat EPP:lle vaalitappiota, se tiedettiin, että ryhmä pysyy suurimpana.

Jos Merkel ajatteli vakavasti pitää kiinni kärkiehdokasmenettelystä eli siitä, että suurimman ryhmän kärkiehdokas nostetaan komission puheenjohtajaksi, hänen olisi pitänyt junailla Weber sivuun.

Kun juhannuksena EU:n ensimmäisessä nimityshuippukokouksessa lopulta varmistui, ettei Weberiä pystytä vääntämään komission johtoon, Merkel teki liikkeistä kummallisimman. Hän oli mukana räätälöimässä pakettia, jolla komission puheenjohtajan nuija olisikin annettu demarille, hollantilaiselle komission varapuheenjohtajalle Frans Timmermansille.

Tätä loikkaa voi hyvällä syyllä kutsua omituiseksi. Timmermansin varaan rakennettu kokonaisuus ei olisi tuonut Saksalle oikeastaan mitään ja EPP:llekin vain lohdutuspalkintoja.

Sitä hämmästelivät sekä liittokanslerin puoluetoverit että EPP-vetoisten jäsenmaiden johtajat. Kysymys kuului: ”Miksi kristillisdemokraattinen kansleri ei lähtenyt hakemaan Weberille vaihtoehtoa omista riveistä – miksi hän päätyi demariin?”

Oudointa on, että niskurointi ja perustellut kysymykset tulivat Merkelille ilmeisesti yllätyksinä. Näin väitetään. Se, jos mikä, osoittaa, että kokeneen oikeistojohtajan pelisilmä on heikentynyt huomattavasti.

Lopullisesti Timmermansin kaatoivat Itä-Euroopan maat ja Italia. Tätäkin ounasteltiin. Tältäkin Merkel sulki silmänsä ja korvansa. Kaiketi näin.

Naisvaihtoehto oli tarjolla

Tätä kirjoitettaessa Brysselin kokouskäytävien sylttytehtaat kertoivat, että nimitysruletin uusin koeteltava ehdokas komission puheenjohtajaksi olisi Saksan puolustusministeri, CDU:ta edustava Ursula von der Leyen. Spekulaatioiden mukaan paketti saattaisi jopa syntyä tältä pohjalta.

Tämä tuore käänne, jota jo muutama päivä sitten uumoiltiin, vahvistaa ehkä kaikkein paljaimmin, että Merkelin aika Saksan ja EU:n suvereenina johtajana on auttamatta ohi. Näin riippumatta siitä, tuleeko von der Leyenista Junckerin seuraaja.

Miksi Merkel, Saksan naisjohtaja, ei alun alkaen esittänyt naispuoluetoveriaan komission johtoon? Miksi ihmeessä ei, kun vielä tiedettiin, että sukupuolien tasapainosta haluttiin tällä nimityskierroksella pitää erityisen tiukasti kiinni?

Merkelin saavutukset Saksan johtajana ovat sekä sisäpolitiikassa että myös kansainvälisesti kiistattomia. Kun on ollut kysymys vaikeista asioista – ei siis henkilöistä – Berliinin rautarouvan vainu, pelisilmä ja taistelukestävyys ovat olleet ylivertaisia.

EU-rintamalta hyvänä esimerkkinä voi hyvällä omallatunnolla mainita euroalueen velkakriisiin liittyvät väännöt.

Myös Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi runnotussa Minskin sopimuksessa näkyy Merkelin kädenjälki. Neuvotteluja läheltä seuranneiden mukaan ilman Saksan johtajaa Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi vetänyt vastapuolta kölin alta tai koko prosessi olisi karahtanut karille.

Ukrainan kriisi on kaikkea muuta kuin ohi, mutta ilman Minskin sopimusta tilanne voisi olla paljon huonompi.

Mahdollisuus jäi käyttämättä

Nämä asiat jäävät historiaan ja varmasti Angela Merkeliä käsittelevä historiankirjoitus on voittopuolisesti myönteistä.

Hänen vetäytymisensä politiikan parrasvaloista kuitenkin kiihtyy EU:n nimitysflopin myötä ja vetäytymisestä tulee kaikkea muuta kuin loistokas. Näin on syytä olettaa.

Merkel ei ole poikkeus. Päinvastoin. Loistokkaita vetäytymisiä ei poliittisesta lähihistoriasta liiemmin löydy.

Liittokansleri Helmut Kohlin oppitytöllä oli viime vuoden joulukuussa, kun AKK nousi CDU:n puheenjohtajaksi, tarjolla mahdollisuus poistua näyttämöltä tyylikkäästi.

Merkel olisi voinut lyödä lukkoon päivän, jolloin hän jättää kanslerin tehtävät kesken vaalikauden. Seuraajaehdokkaat olisivat saaneet rauhassa jäädä repimään toisiaan kappaleiksi eikä Merkelin olisi enää tarvinnut tahria mainettaan kotimaisissa eikä kansainvälisissä painiotteluissa.

Tämän mahdollisuuden hän tärväsi. Eikä paluuta enää ole.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja