Amerikkalainen näyttelijä Glenn Ford on kuollut kotonaan Beverly Hillsissä Kaliforniassa. Ford oli kuollessaan 90-vuotias.
Ford näytteli uransa aikana yli sadassa elokuvassa, joista viimeinen on vuodelta 1991. Vaikka Ford useimmin esiintyi lännenelokuvissa, parhaiten hänet muistetaan kenties muista rooleistaan.
Menestyksiä olivat muun muassa vuodelta 1946 olevat Gilda ja A Stolen Life (Varastettu elämä), joissa hän näytteli Bette Davisin ja Rita Hayworthin rinnalla. Fordilla oli päärooli myös vuodelta 1953 olevassa The Big Heat (Gangsterikuningas) -elokuvassa.
Ford vetäytyi julkisuudesta viime vuosinaan. Hän joutui perumaan elokuvaroolin vuonna 1993 heikentyneen terveytensä vuoksi.
(MTV3-STT-Reuters-DPA)
