(Maverick)
Jo kymmenen vuotta on kulunut nuoren ja vihaisen kanadalaislaulajattaren debyyttialbumista, jota on myyty tähän päivään mennessä maailmalla yli 30 miljoonaa kappaletta. Jagged Little Pill oli ilmestyessään välitön menestys – albumi sai neljä muusiikkialan arvostettua Grammy-palkintoa -, ja se tuntui halkovan tietä uusille voimakkaille naisartisteille.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Alanis Morisette on palannut juurilleen ja nauhoittanut albumin uudelleen – tällä kertaa akustisena. Uusi albumi on esikoisalbumiin verrattuna tunnelmaltaan rauhallisempi – kappaleiden sovitukset ovat usein melko yksinkertaisia, singer-songwriter –perinnettä kunnioittaen pääosassa ovat usein nainen ja kitara - ryyditettynä vaikkapa polkuharmoonilla. Myös osa kappaleista on kokenut muodonmuutoksia; nyt esimerkiksi Forgive n-kappaleessa ääneen pääsee – ehkä yllättäen – espanjalaisvaikutteinen kitara.
Laulajatar itse on kertonut haastatteluissa halunneensa luoda kappaleista uudet versiot, jotka puhuttelevat häntä nyt kymmenen vuotta myöhemmin - kypsänä naisena eikä enää juuri teinivuodet jättäneenä kapinallisena. Ja se kyllä kuuluu albumissa – valitettavasti. Suurin osa uuden levyn kappaleista on kadottanut alkuperäisversioille ominaisen aggression ja ehdottomuuden – ja raikkauden, joka vielä esikoisalbumilla paistoi riemukkaasti läpi. Sen sijaan tilalle on tullut - sanalla sanoen - särmättömyys.
Uuden levyn parasta antia ovat ehkä juurevasta folk- ja countrymusiikin perinteestä lainailevat kappaleet, kuten Right Through You ja Mary Jane. Suurimmasta osasta esikoislevynsä kappaleista kanadalaistähti ei ole kuitenkaan onnistunut kaivamaan esiin uusia, yllättäviä puolia: pelkkien kosmeettisten muutosten sijaan kappaleiden uudelleensovituksiin olisi kaivannut oivalluksia ja uskallusta – samanlaista, jota 21-vuotiaalla Morissettella oli yllin kyllin hänen tehdessään esikoislevyään.
Ainakin tämän kuulijan korvissa soivat uudenkin levyn kappaleita kuunnellessa ne vanhat versiot, jotka peittoavat yhä - kovassa radiosoitossa kuluneinakin – uuden albumin aikuismaiset ja, ikävä kyllä, usein hengettömiksi jäävät versiot.
teksti: Kirsi Hantula