Aku Partanen todisti karua tapahtumaa: "Huusi kuin palosireeni"
Aku Partanen käveli komeasti viidenneksi EM-kisojen 20 kilometrin kävelyssä. Kisan aikana ehti tapahtua paljon.
– Aika rauhallinen alku. Sitten tuntui, että lähtee vauhti kiihtymään, mutta tuntui rennolta ja helpolta, ja siltä, että on mun päivä. Puolimatkan jälkeen mitalisijat lähti karkuun. Siinä oli muillakin freesi olo. Ei ollut ihan terävimmän kärjen vauhtiin mahdollisuuksia, mutta sain kaiken irti, mitä oli saatavissa, Partanen kertoo kisan jälkeen.
– Vähän harmittaa, että muut oli kovempia, mutta sille ei voi mitään.
Kilpailun alkuvaiheessa Partanen ajautui koko letkan kärkeen. Se ei selvästi sopinut valmentaja Valentin Konosen suunnitelmaan, ja reitin varrelta kuului tiukka komento.
– Vallulta tuli heti kuitti, että pois siitä. Se oli aika raivokas huuto, ja minä kyllä tottelin heti. Ei ole syytä mennä piikkipaikalle, kun siinä on tarkemmassa tuomarien syynissä. Minulle sopii paremmin kruisailla muiden takana, Partanen selittää.
Partanen sai kaksi varoitusta, mutta se ei vaikuttanut miehen kävelyyn.
– Kun vikalla vitosella tuli toinen varoitus, ajattelin, että pitää ottaa ekstrahuolellisesti se loppu. Onneksi se tuli niin loppupuolella, ettei se vaikuttanut vauhtiin enää niin paljon. Siinä vaiheessa alkoi olla jo aika huono olo kropassa. Tekniikka ei ollut tänään rajoittava tekijä.
Ranskan Aurelien Quinion koki kovia reitin loppuvaiheessa. Hän oli Partasen edellä vielä 17:ssä kilometrissä, mutta sitten kolahti.
– Hän löi jalkansa siellä viimeisellä kierroksella viimeisellä lenkillä juottopöydän kulmaan ja jäi siihen huutamaan. Huusi kuin palosireeni. Hän otti meidät kuitenkin kiinni, mutta sitten joutui pit lanelle, Partanen kertoo.
Pit lanella tarkoitetaan tässä tapauksessa, että hänet vedettiin varoitusten vuoksi sivuun. Ranskalainen sai kolme varoitusta, mistä tuli kahden minuutin jäähy.
– Karu kohtalo. Hän jäi tunnelissa viimeiselle pit lanelle.
Ranskalainen saapui haastattelupisteelle Partasen jälkeen ja taputti suomalaista selkään. Sen jälkeen Quinion meni esittelemään jalkaansa ranskalasitoimittajille. Quinionin lopullinen sijoitus oli kahden minuutin jäähyn myötä 12:s.
Kilpailun voitti Ruotsin Perseus Karlström, Espanjan Paul McGrath oli toinen ja Italian Francesco Fortunato oli kolmas.
![Aurelien Quinion etualalla kommentoimassa kilpailuaan. Aku Partanen taustalla kertomassa kilpailun kulusta. quinion](https://im.mtvuutiset.fi/blob/8954554/d2b6c0df056f181a1d8675c6cf02f06e/quinion-data.jpg)
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää