"Aivoja syövän ameeban" epäillään vieneen teinin sairaalaan Floridassa – tällaisia olivat uimareissun jälkeen iskeneet oireet
Amerikkalaisteinin uskotaan sairastuneen ameeban aiheuttamaan infektioon heinäkuun alussa tehdyn uintireissun jälkeen. Pojan kerrotaan olleen sairaalahoidossa siitä lähtien.
Floridalaisteinin kerrotaan joutuneen sairaalahoitoon sen jälkeen, kun hän noin viikko uimisen jälkeen meni todella huonoon kuntoon. Tapauksesta muun muassa uutisoineiden CBS News- ja CNN -medioiden mukaan lääkärit epäilevät, että harvinainen "aivoja syövä ameeba" meni uintireissulla pojan nenästä sisään ja aiheutti aivoihin infektion.
Kuumetta, sekavuutta ja hallusinaatioita
Omainen kertoo CBS Miami -sivustolle, että 13-vuotias Caleb Ziegelbauer meni uimaan Port Charlotte Beach Parkissa 1. heinäkuuta.
Muutamaa päivää myöhemmin Caleb vietiin sairaalaan. Hän oli muuttunut sekavaksi ja alkanut hallusinoida. Hänelle nousi myös kuume. ABC 7 -sivuston mukaan Caleb alkoi oireilla noin viikon päästä uintireissusta. Kyseinen uutissivusto kertoo, että oireisiin olisi kuulunut edellä mainittujen ohella päänsärkyä.
Syy ei ole virallisesti selvillä
Calebia on hoidettu sairaalassa siitä lähtien. Medioiden haastattelemien omaisten mukaan lääkärit epäilevät sairastumisen syyksi harvinaista, "aivoja syövää ameebaa", joka olisi päässyt hänen nenästään sisään ja edennyt sieltä aivoihin aiheuttamaan infektion.
Teinin alustava diagnoosi ei ollut yksiselitteinen eikä sitä pystytty helposti määrittämään. Calebin täti Katie Chet kertoi 26. heinäkuuta ABC 7:lle, että hoitohenkilökunta olisi ollut sitä mieltä, että oireiden perusteella kyseessä mitä todennäköisimmin olisi Naegleria fowleri-lajin ameeba.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n mukaan Naegleria fowleri -ameebaa kutsutaan "aivoja syöväksi ameebaksi", koska se voi aiheuttaa aivoihin infektion päästessään veden mukana nenän kautta elimistöön. CDC:n mukaan Yhdysvalloissa vain noin kolme ihmistä saa infektion vuosittain, mutta nämä infektiot ovat yleensä kohtalokkaita.
Tutkijat eivät löytäneet varmoja todisteita ameebasta
Virallista diagnoosia tilanteesta ei ilmeisesti näytä toistaiseksi olevan. Katie kertoo, että omaiset lähettivät kaksi näytettä CDC:lle tutkittavaksi. Hän kertoo, että CDC:n mukaan selvää varmistusta suuntaan tai toiseen ei saatu, sillä tulokset olivat epäselviä.
ABC 7 julkaisi alkuperäisen juttunsa ohessa CDC:n lähettämän tiedotteen. Sen mukaan omaiset lähettivät tutkittavaksi kaksi näytettä pojan selkäydinnesteestä, mutta kummastakaan näytteestä ei löytynyt merkkejä ameebasta.
Calebin vointi tällä hetkellä
Katie kertoi ABC 7 -sivuston haastattelussa 26. heinäkuuta, että menossa oli Calebin sairaalahoidon 17. päivä. Hän kertoi, että Caleb hengittää edelleen omin avuin, mutta tuleva mietityttää kaikkia kovasti.
– Olemmeko nyt selvillä vesillä? Ollaanko menossa kohti parantumista? hän mietti.
Katie kertoi, että Calebin aivoissa jylläävä infektio on voimistunut siitä, mitä se oli sairaalajakson alussa.
He eivät kuitenkaan antaudu epätoivoon vaan luottavat siihen, että Caleb parantuu.
– Yritämme olla tuijottamatta numeroita liikaa, koska ihmeitäkin tapahtuu koko ajan ja uskomme, että tulemme näkemään sellaisen nytkin, sanoi Lesley Cornelisen, Calebin toinen täti.
Uusimmat
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
10:14
Slovakian varapääministeri: Ammutun Ficon tila vakaa, mutta erittäin vakava
-
Lataa lisää