Elizabethin mukana vanhempien täytyy lakata tekemästä kaikkea lastensa puolesta.
Elizabeth Broadbent antaa 5-vuotiaan poikansa pukea itse vaatteet ylleen. Se kysyy kärsivällisyyttä.
– Tämä tarkoittaa, että hänen täytyy valita omat vaatteensa päästä varpaisiin, ottaa vanhat vaatteet pois, panna ne pyykkikoriin ja pukea ne vaatteet, jotka hän valitsi, oikeassa järjestyksessä, kaatumatta. Tämä veisi minulta noin kaksi minuuttia. Mutta häneltä se vie 20, Elizabeth kuvaa Scary Mommy-sivustolla.
Lapsi ei aina osaa panna paitaa ylleen oikein tai hän ei tahdo viedä sitä pyykkiin. Elizabeth ei kuitenkaan anna periksi halulleen auttaa.
– Minun täytyy astua syrjään. En voi auttaa huolimatta siitä, miten ärsyttävää ja turhauttavaa se on, Elizabeth kuvailee.
– On tärkeää, että vastustamme halua hypätä mukaan "auttamaan" koko ajan, kun lapset opettelevat. Usein se "apu" ei ole apua laisinkaan; se haittaa lasten oppimista. Se ei ole oikeasti apua, se on kiirehtimistä.
"Autettu" lapsi ei opi
Jokainen lapsi kaipaa aidosti apua joskus – mutta ei koko ajan. Elizabethin mukaan kiireessä moni esimerkiksi "auttaa" sitomalla kengännauhat lapsen puolesta, jotta lähtö sujuisi nopeammin. Samalla lapsi ei opi mitään eikä saa yrittää itse.
– Se, että vältämme "auttamasta" tällä tavalla on erityisen tärkeää, kun kyseessä ovat fyysiset taidot. Kuvittele lapsi, joka opettelee kävelemään. Me tykkäämme auttaa lapsia kävelemään. Hermostumme myös lapsista, jotka opettelevat kävelemään, koska meitä huolettaa se, että lapsi voi kaatua, Elizabeth kuvaa.
– Mutta tiedätkö, mikä on luontainen osa kävelemisen opettelua? Kaatuminen. Jos emme anna lasten kaatuilla, he eivät opi tuntemusta siitä, että ovat "kotonaan" omassa kehossaan. Jos he eivät kaadu, he eivät opi kaatumaan hyvin, ja jos he eivät opi kaatumaan hyvin, heillä on suurempi vaara kaatua huonosti myöhemmin.
Vanhempi saattaa olla malttamaton
Elizabethin mukaan moni vanhempi "auttaa" lasta istumaan tai kiipeämään, koska haluaa tämän kehittyvän. Vanhempi saattaa olla malttamaton ja toivoa, että lapsi jo osaisi jonkin taidon.
– Kyllä, ilman taustalla häälymistämme ja apuamme lapsi saattaa kaatua muutaman kerran. Hän voi itkeä. Mutta hän oppii jotakin tärkeämpää: hän voi voittaa haasteet ilman jatkuvaa aikuisen apua ja norkoilua.
Lapsi oppii, millaiset hänen omat rajansa ovat.
Elizabeth huomauttaa, ettei lapsi tarvitse äitiä asettamaan jalkojaan oikein tai isää kyttäämään jokaista leikkikentän toimintoa ja vihjaamaan lapselle, että ilman apua hän tulee epäonnistumaan.
– Kun opimme olemaan tarjoamatta apua jatkuvasti, he oppivat, etteivät odota sitä koko ajan, Elizabeth sanoo.
Samalla lapsi oppii, millaiset hänen omat rajansa ovat.
– Jos aina heilautat lapsesi lammikon yli, hän ei koskaan opi, miten kauas voi hypätä. Kun norkoilet hänen allaan valmiina nappaamaan hänet (jos hän putoaa), mitään aitoja seurauksia rajojen testaamiselle ei koskaan ole, Elizabeth sanoo.
Elizabethin mukaan lapsen täytyy saada yrittää ja epäonnistua, koska myös epäonnistumisen tunteen käsitteleminen ja siitä selviäminen on tärkeä taito.
– Suuri osa vanhemmuudesta on sitä, että opettelemme pois asioista, jotka meille on opetettu. Ja meille on niin monilla tavoilla opetettu, että vanhemmuus on opettamista ja opettaminen auttamista. Mutta oikeasti hyvin usein opettaminen tarkoittaa sitä, että astuu syrjään ja vain katsoo. Opettaminen tarkoittaa tuen antamista, mikä on kovin eri asia kuin auttaminen, Elizabeth sanoo.
– Annamme lapsillemme tukea, kun astumme sivuun ja katselemme. Vaikka se saisi meidät haukkomaan henkeä. Vaikka haluaisimme sulkea silmämme ja huutaa heitä tulemaan alas sen hiton tasapainolaudan päältä, tai haluaisimme pysyä heidän takanaan. Lapset eivät tarvitsemme apuamme.
Elizabeth on aiemmin kirjoittanut sivustolla muun muassa siitä, mistä kaikesta muut äidit voisivat tuomita häntä itseään.
"Toivon, että olisin tajunnut tämän paljon aiemmin"
Elizabethin teksti kerää kiitosta äideiltä, jotka antavat omien lastensa auttaa kotona ja tehdä asioita itse.
– Jos osaat käyttää puhelintani, osaat käyttää pesukonetta ja kuivausrumpua, Melissa Hash sanoo.
– Muistan edelleen, miten vuonna 1996 autoin aivan uutta nelivuotiasta tytärpuoltani panemaan sukkahousut tanssitunnille. Ärsyynnyimme molemmat ja hän sanoi, että osaisi tehdä sen itse. Sanoin, että selvä on, ja lähdin huoneesta. Ja hän osasi pukea ne! Opin tuona päivänä paljon ja olen käyttänyt oppejani viimeiset 23 vuotta, Alana Hall Martinez sanoo.
– Olen kasvattanut lapseni omavaraisiksi monilla, monilla tavoilla. Olimme kaikki sokissa, kun tyttärelläni oli kylässä ystävä (14-vuotias) ja he tekivät välipalaa; tytön piti kysyä, miten vettä keitetään. Hän oppi tärkeän elämänopin tuona päivänä. Teemme lapsillemme suuren karhunpalveluksen, kun teemme jatkuvasti asiat heidän puolestaan, Stacey Callaghan Daly kuvailee Facebookissa.
1:13
Osa toivoo, että olisi lakannut avustamasta lapsiaan jo aikaisemmin.
– Toivon, että olisin tajunnut tämän paljon aiemmin, kun kasvatin lapsiani. He ovat nyt myöhäisteinejä/nuoria aikuisia ja se (auttamishalu) on tehnyt elämästä, kasvamisesta, valmiuksista, itseluottamuksesta, tasapainosta ja niin monesta muusta asiasta niin paljon vaikeampia, Autumn Shawver sanoo.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Scarymommy.com