Aikakoneen Sani saa pitkillä keikkamatkoilla tukea nuorelta rakkaaltaan: "Hän on aisaparini"

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu! Aikakone nousee tänään perjantaina lavalle We Love The 90s -festivaaleilla.

Nostalgiaa pursuava ysäriboomi on elänyt vahvaa nousukautta, eikä loppua näy. Tänä viikonloppuna Helsingissä juhlitaan We Love The 90s -festivaaleilla ja lavalle nousee myös iki-ihana Aikakone.

Sani Aartela, 44, kertoo, ettei keikkailussa ole huomattavaa eroa 20 vuoden takaisiin kultavuosiin.

– On ollut ihana huomata, että ihmiset ovat ihan samanlaisella draivilla mukana. Toki ihmisille on tullut ikää lisää ja tietyllä tavalla se on sellaista nostalgia-meininkiä. Enää ei ole sitä sellaista hysteriahommaa, mikä tulee uusille bändeille. Se on nähty.

Aartelan mukaan keikoille on ilmestynyt myös kokonaan uusi sukupolvi.

– Sehän se vasta hauskaa onkin! Joku saattaa edelleen tuoda c-kasetin ja kertoa, että tämä on äidin ja isän kätköistä, saisiko nimmarin. Se on hellyttävää, hän hymähtää.

Aikakoneella on parhaillaan käynnissä 20-vuotisjuhlakiertue. Lisäksi Aartela tekee runsaasti soolokeikkoja ja duo-keikkoja yhdessä avopuolisonsa, kitaristi Samuli Erkkilän, 27, kanssa.

Aartela myöntää, että keikkailu käy silloin tällöin kunnon päälle, mutta puolison läsnäolo helpottaa.

– Onhan se raskasta, totta kai. Tällä hetkellä avopuolisoni on vahvasti mukana ja aisaparini keikoilla. Se auttaa aina, kun on tien päällä kaksi säätämässä, ettei tarvitse ihan yksin olla, hän kiittelee.

– Se on helppoa, kun toinen ymmärtää omaa alaa hyvin perustavanlaatuisesti. Tietää, mitä se on kökkiä siellä keikkapaikoilla, odottaa, ajaa ja selviytyä.

Avain jaksamiseen on Aartelan mukaan hyvät yöunet.

– Monta kertaa sitä ajaa pitkin öitä takaisin, mutta nykyään jos vaan on mahdollisuus odottaa auringonnousua siellä jossain hotellissa, niin sen tekee.

–Mutta lopulta keikkailuun on niin palava palava intohimo, että kyllä tässä on toistaiseksi jaksanut kulkea. Niin kauan kuin siihen on aidosti voimia ja intoa, niin kauan sitä jatketaan.

Lue myös:

    Uusimmat