Aamulehti: Sähköautojen tukikassa on pian tyhjä
Sähköauton hankkivien yritysten avuksi tarkoitettu energiainvestointituki on epävarmoilla kantimilla, kertoo Aamulehti.
Energiainvestointitukien maksamiseen tarkoitetussa rahastossa on jäljellä enää muutamia satoja tuhansia euroja hankekoordinaattori Elias Pöyryn mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että varat menevät käytännössä jo mukana olevien yritysten sähköautotukien maksamiseen, eikä uusille firmoille ole rahaa.
Tuki perustettiin vuonna 2011, ja sen tarkoituksena oli luoda pohja suomalaisen sähköautoilun tutkimiselle. Käytännössä tutkittavana on ollut esimerkiksi infrastruktuurin taipuvaisuus vastaamaan sähköautoilun vaatimuksia.
– Tarkoitus ei ollut suoranaisesti lisätä mahdollisimman paljon sähköautoja, vaan eräänlainen demonstraatiojoukko, jonka tarkoituksena oli valmistaa infrastruktuuri siihen, kun sähköautot yleistyvät, Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Pekka Grönlund kertoi Aamulehdelle.
Lähde: Aamulehti
Uusimmat
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
18:01
Espoossa kateissa 3-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
Lataa lisää