Datakeskuksille suunnitellaan porkkanaa valtiolta.
Hallitus valmistelee uuden valtiontukiohjelman datakeskuksille, jotka ovat kansantalouden ja kokonaisedun kannalta hyödyllisiä. Linjauksia asiasta teki hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta perjantaina.
Lähtökohtana on määräaikainen, kymmenen vuoden veronpalautustuki, joka perustuu datakeskuksessa kulutettuun sähköön. Palautuksen vaikutus verotuottomenetyksiin on enintään 30 miljoonaa euroa. Tuen on tarkoitus tulla voimaan ensi heinäkuussa.
Aiemmin tänä vuonna hallitus esitti datakeskusten sähköverotuen poistamista, mutta sopi jo tuolloin osan siitä hyvittämisestä uudella tukimallilla. Tuolloin kerrottiin, että uusi tukimalli sai maksaa enintään yhtä paljon kuin poistettava verotuki, eli noin 47 miljoonaa euroa.
Tuen ehtona rekisteröityminen
Lisäksi hallitus käynnistää hankkeen, jonka myötä datakeskuksille tulisi jatkossa velvollisuus rekisteröityä. Tarkoituksena on, että viranomaiset saisivat nykyistä paremman tilannekuvan datakeskusinvestoinneista ja keskusten toiminnasta.
Rekisteröityminen olisikin jatkossa tuen ehtona. Lisäksi ehtona olisi, että datakeskus hyödyntää tuottamaansa hukkalämpöä tai yltää energiatehokkuudessa parempaan tasoon kuin nykyisessä sähköveroetua koskevassa lainsäädännössä edellytetään.
Hallituksessa linjattiin perjantaina myös, että turvallisuusviranomaiset kartoittavat datakeskuksiin liittyvät turvallisuusnäkökohdat ja viranomaisten riittävä tiedonsaanti datakeskuksista turvataan.
Juttua on päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla kello 11.56.
