"Lapset eivät ymmärrä aikaa" ja muita salaisuuksia!
Miksi lapsi ei ymmärrä, kun sanon, että on kiire? Miksi poika vänkää vastaan juuri nyt, kun pitäisi pukea?
Tohtori Tovah Klein on 20 vuotta keskittynyt pikkulasten kasvattamisen filosofiaan. Hän selvitteli syitä lasten toiminnalle, joka usein raivostuttaa vanhempia.
1. Lapset eivät ymmärrä aikaa
”Meidän pitää lähteä vartin päästä.
Okei, nyt olemme jo myöhässä.. Autoon, nyt!”
Lapset eivät ymmärrä aikaa. Kleinin mukaan kehittyvistä aivoista puuttuu kyky ymmärtää ajan kulumista ja hallita aikaa. Aikuinen on jo oppinut nämä taidot, ja osaa kontrolloida impulssejaan ja suunnitella tekemisiään.
Kun siis sanot lapselle, että lähtö on viiden minuutin kuluttua, hän ymmärtää ainoastaan, että lähtö ei ole "nyt".
Kuinka kierrät ongelman: totuta lapsi rutiineihin. Käytä termejä, kuten "ensin", "seuraavaksi" ja "sitten"; niitä on helpompi ymmärtää kuin kellonaikoja.
2. Lapselle kaikessa on kyse vallasta ja hallitsemisesta
”En syö! En pue!”
Ajattele hetki, että olisit puolet metrin mittainen lapsi. Kaikki tekemisesi sanellaan ylhäältä: pue tuo, tee se, syö tämä, mene vessaan. Lapsi voi yrittää hallita sitä, mitä voi: pukeutumistaan, asioita, joita hän suostuu lautaselta maistamaan tai sitä, koska hän menee sänkyyn.
Jos yrität jatkuvasti taistella vastaan ja hallita lastasi vielä enemmän, vuorovaikutuksestanne tulee jatkuvaa tahtojen taistoa, jossa kumpikin yrittää voittaa.
Miten kierrät ongelman: Kleinin mukaan lapselle kannattaa antaa mahdollisuus vaikuttaa. Jos pukeminen suututtaa, kysy, laitetaanko ensin tämä hanska vai tuo. Vaihtoehtoja ei saa olla liikaa, mutta niitä on oltava.
3. Jos yrität tehdä lapsen onnelliseksi, hänestä ei tule onnellista
”Rakas, murot ovat nyt loppu, mutta...”
Lapsi on onnellinen, kun hän on turvassa. Kleinin mukaan empatia ja ymmärrys vievät pitkälle. Lasta tulisi auttaa ymmärtämään tunteitaan nimeämällä niitä.
Miten kierrät ongelman: Jos murot loppuvat, älä ryntää kauppaan. Anna lapselle tilaisuus selvitä tilanteesta ja nähdä, että hän pystyy elämään asian kanssa.
4. Lapsen täytyy saada epäonnistua
"Älä sure, äiti ostaa uuden nuken..."
Usein vanhemmat haluavat suojella lastaan kaikelta pahalta tai vähänkään ikävältä – ymmärrettävistä syistä! Lapsen täytyy kuitenkin joutua pettymään, jotta hän kasvaisi ja oppisi joustavaksi ja intohimoiseksi aikuiseksi, joka ei luovuta ensimmäisen ongelman ilmaantuessa.
Miten kierrät ongelman: Klein uskoo, että kasvamisen ja kehittymisen ideana on horjua, kaatua, mokailla ja olla haavoittuva. Lapsi ei kehity, ellei hän tee virheitä, kokeile ja erehdy.
5. Ominaisuudet, joita vihaat nyt, ovat suosikkejasi myöhemmin
"Siellä se taas juoksee. Isän energiapakkaus!"
Lapsen itsepäisyys ja uteliaisuus voi käydä hermoille. Lopulta myöhästyt tapaamisesta, koska lapsi on taas nenä kiinni kirjassa. Tosiasiassa lapsen omat, erikoisetkin persoonallisuuden piirteet ovat niitä, joita arvostat myöhemmin.
Miten vältät ongelman: Vaikka lapsen ainainen energia joskus uuvuttaisi, muista, että vahvistamalla lapsen luontaisia vahvuuksia johdatat hänet kukoistavaan aikuisuuteen.
Tässä vielä kasvatusvinkkejä Vuoden Isiltä 2015!
Lähde: Popsugar.com
Uusimmat
-
15:34
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
15:28
Poliisi: Puhakan surmaaminen oli Nordmon ajatuksissa ainakin viikon – toi haulikon metsästysmatkalta ja ampui useita laukauksia
-
15:21
Ruotsalaisseura himoitsee suomalaishyökkääjää – turvautui poikkeukselliseen keinoon
-
14:47
Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta – tuhosi asunnon remonttikuntoon
-
14:45
Majuri varasti tuhansien eurojen arvosta tietokoneita Puolustusvoimilta
-
14:42
SaiPa hankki vahvistusta hyökkäykseensä
-
14:37
Yllätys: Hjallis Harkimon poika Ilveksen kokoonpanoon
-
14:34
Ensitreffit-Anna vierailee ensimmäistä kertaa Hain luona – asuu perheensä kanssa
-
14:25
Poliisi: Jos sait tämän sähköpostin, vastaa – voit olla yksi sadoista rikoksen uhreista
-
14:25
Otto Virtanen nappasi kovan voiton
-
14:21
Suomi vetäytyy Irakin Isisin-vastaisesta operaatiosta
-
14:08
Trump: "Sisäiset viholliset on helppo hoitaa armeijalla"
-
14:04
PSG tulistui raiskauksesta epäillyn Kylian Mbappen vihjailuista: "Häpeällistä"
-
13:51
Jyväskylän lenkkipolkuraiskaus: 23-vuotias raiskasi törkeästi ja yritti murhata, sanoo syyttäjä
-
13:49
Maailman ykköspelaaja livahti kuin koira veräjästä – nyt puhuu dopingepäilyn sijaiskärsijä: "Asia ei ole niin"
-
13:44
Uutta toivoa aivokasvainpotilaille suomalaisesta keksinnöstä
-
13:34
Presidentti Stubbin valtiovierailu Norjaan alkoi kuninkaallisin menoin
-
13:06
Liikerakennuksen palo sammutettu Nivalassa – pienkonemyymälä tuhoutui täysin
-
13:03
Yksi kurssi mullisti Laura Knuutin uran – näin syntyvät poikkeukselliset kehykset
-
12:51
Suzanne Innes-Stubb edustaa tummanpuhuvassa asussa Norjassa – yksityiskohta kiinnitti huomion
-
Lataa lisää