348 km/h! Tesla Model S Plaid kiitää kuristamattomana kuin painovoimaa uhmaava suihkukone – "Hulluin juttu oli se ääni"

Teslan lippulaivasedanin todellinen huippunopeus on jotain ihan muuta kuin mihin valmistaja päästää asiakkaansa käsiksi. Model S Plaidia ei vielä toistaiseksi tuoda Suomeen.

Tesla esitteli Model S -mallistaan viime vuonna överitehokkaan Plaid-version, joka kiihtyy nollasta sataan tasan kahdessa sekunnissa. Tuolloin hämmästeltiin kiihtyvyyttäkin enemmän auton erikoista rattiratkaisua, mutta nyt on syytä antaa suurempaa huomiota myös Plaidin mykistävälle suorituskyvylle.

Kiihtyvyyden lisäksi auton huippunopeus on vaikuttava, sillä auton kerrottiin ensiesittelyn yhteydessä yltävän peräti 200 mailin eli 322 kilometrin tuntinopeuteen. Tämä lukema ei kuitenkaan kerro aivan koko totuutta, sillä maksiminopeutta on todellisuudessa rajoitettu, eikä kaikkia 1 100 hevosta ole vielä annettu tavallisten kuolevaisten valjastettaviksi.

Kun auto tuli rapakon takana markkinoille, oli sen nopeus rajoitettu "vain" 262 kilometriin tunnissa. Sittemmin esitelty ratamoodi nosti huiput 282 tuntikilometriin, mutta vieläkään Plaidin omistajat eivät ole päässeet autoillaan ennakkotiedoissa markkinoituun lukemaan.

348 kilometriä tunnissa

Yhdysvaltalainen Electrek pääsi tutustumaan kanadalaisella lentokentällä Plaidiin, jonka rajoitin oli onnistuttu ohittamaan kokonaan. Jutun perästä löytyvällä videolla kuristamattomalla Model S Plaidilla huippunopeudeksi kirjataan huimat 348 kilometriä tunnissa.

Electrekin toimittaja Fred Lambert huomautti, että vaikka Model S Plaid tarjoaa hyperautomaista suorituskykyä, on kyseessä silti neliovinen perhesedan. Testissä käytettyyn autoon ei oltu tehty rajoituksen kiertämisen, tehokkaampien jarrujen ja alle viskattujen Michelin Pilot Super Sport -renkaiden lisäksi muita modauksia.

– Hulluin juttu oli se ääni. Kuulosti aivan siltä kuin suihkukone olisi ollut kiihdyttämässä nousuun, mutta ei, se oli vain perheauto 348 km/h lasissa.

Lambertin mukaan auto teki myös valtavasti töitä kolmen sähkömoottorin sekä akuston jäähdyttämiseksi, mistä lähti niin ikään lisää ääntä.

Teslan rajoituksen kiertänyt yritys Ingenext kaavailee ryhtyvänsä asentamaan nopeusrajoittimen kiertäviä moduuleja myös halukkaiden asiakkaiden autoihin.

Katso video alta.

Electrekin YouTube-videon kommenteissa on huomautettu, että auton huippunopeus ei ole edes se kaikkein mykistävin osa suoritusta. Vieläkin vakuuttavampaa oli se, miten nopeasti auto kiihtyi lähes 350 kilometriin tunnissa.

– Siellä on piilossa jotain enemmänkin. Pyhä jysäys. Tuo laite tulee vielä lähtemään lentoon, eräs kommentoi.

– Sehän ampaisi 350:een kuin se olisi kiihdyttänyt sataseen, hämmästeli toinen.

Model S Plaidin nopeusmittarin laukka 216 mailiin tunnissa on kieltämättä hyvin vaivattoman näköinen suoritus.

Plaidin rajoittamattomasta huippunopeudesta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lähde: Electrek

Lue myös:

    Uusimmat