Yhdysvaltalainen opettaja käännytettiin kahdesti pois päivystyksestä. Myöhemmin nainen menehtyi koronaviruksen seurauksena. Aiheesta uutisoi muun muassa ABC News -sivusto.
Brooklynilainen 30-vuotias opettaja Rana Zoe Mungin kuoli koronavirukseen maanantaina sairaalassa. Omaisten mukaan Ranaa ei ollut otettu hoitoon tai testeihin, vaikka perhe oli useaan otteeseen pyytänyt apua ja oireetkin olivat viitanneet koronavirukseen. Lopulta hän pääsi hoitoon, mutta menehtyi sairauden komplikaatioihin.
LUE MYÖS: 3-vuotias brittipoika sairastui koronaan yhdistettyyn vakavaan lastentautiin – äiti kertoo pahenevista oireista: "Se oli pelottavaa"
Sai tartunnan ilmeisesti siskoltaan
Rana asui yhdessä sairaanhoitajana sairaalassa työskentelevän siskonsa Mian kanssa. 9. maaliskuuta Mia oli tullut töistä kotiin kuumeisena. Muutama päivä myöhemmin Ranalla oli alkanut ilmetä oireita.
– En tietoisesti tuonut koronavirusta kotiin, mutta altistuin sille töissä. Vaihtaisin paikkaa hänen kanssaan, jos vain voisin, Mia kertoo ABC Newsille.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Luultiin paniikkikohtaukseksi
Perhe soitti ambulanssin, kun Ranalla alkoi ilmetä hengitysvaikeuksia. Hänet vietiin kahdesti Brookdalen sairaalan päivystykseen, mutta turhaan. Vaikka Ranalla oli astma ja korkea verenpaine, hänen ei tajuttu kärsivän koronaviruksesta, joten testiäkään ei tehty. Toisella kertaa ensihoitajat olivat arvelleet, että hän kärsi paniikkohtauksesta.
