Uusi-Seelanti/USA 2007. Ohjaus: David Slade. Tuotanto: Sam Raimi, Robert G. Tapert. Käsikirjoitus: Steve Niles, Stuart Beattie, Brian Nelson – Nilesin ja Ben Templesmithin sarjakuvasta. Kuvaus: Jo Willems. Leikkaus: Art Jones. Musiikki: Brian Reitzell. Pääosissa: Josh Hartnett, Melissa George, Danny Huston, Ben Foster, Mark Boone Junior, Mark Rendall, Amber Sainsbury. Kesto: 113 min.
Halloween meni jo, mutta kelpaa kauhua katsella pikkujoulutunnelmissakin – etenkin kun tarjolla on kaikkein tavanomaisinta mättöä mielenkiintoisemmat verikekkerit. Musiikkivideo-ohjaajana meritoituneen David Sladen (Stone Temple Pilots, System of a Down; debyyttipitkä Hard Candy, 2005) uutuus 30 päivää kaamosta onnistuu olemaan keskivertoa kekseliäämpi sarjakuvafilmatisointi.
Alaskan pohjoisrannikolla sijaitseva Barrow on Pohjois-Amerikan pohjoisin asutuskeskus. Napapiirille on matkaa reilut 500 kilometriä etelän suuntaan. Kuten täällä meillä ja eritoten Lapissa, myös Barrow'ssa kärsitään kaamoksesta. Keskitalvella aurinko pysyttelee piilossa kuukauden päivät.
Suurin osa pikkukaupungin asukeista on emigroitunut etelään kylmän kauden ajaksi. Kotiin jäänyttä reilua sataa henkeä kohtaa karmea yllätys, sillä verenhimoiset vampyyrit ovat päättäneet ottaa pitkästä yöstä kirjaimellisesti kaiken irti. Purevan Marlow'n (Danny Huston) johtama monsteriarmeija pelmahtaa paikalle päämääränään mässäillä kuin ruotsinlaivan seisovassa pöydässä konsanaan.
Paikallisten rivit harvenevat nopeasti, eikä eloonjääneillä ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää säilyttää henkiriepunsa seuraavaan auringonnousuun asti. Kaupunkilaisten vastarintaa johtaa Barrow'n tinkimätön sheriffi Eben Oleson (Josh Hartnett).
30 päivää kaamosta perustuu Steve Nilesin ja Ben Templesmithin sarjakuviin, joiden visuaalista ilmettä Sladen elokuva pyrkii uskollisesti seuraamaan. Näillä sarjisvampyyreillä ei ole enää mitään tekemistä goottiromanttisten Transsylvania-myyttien kanssa. Mustiin pukeutuneet ja mustasilmäiset muukalaiset ovat pelkkiä pragmaattisia tappokoneita, joiden puremia ei motivoida kadotetun sielun ajattomilla alakuloilla. Poissa ovat ja vetovoima ja dekadentti eleganssi – tilalla groteskit ja seksittömät verenimijät.