3-vuotias lapsi katosi metsään kahdeksi päiväksi 6 asteen pakkasessa – kertoo selviytyneensä ystävällisen karhun ansiosta: "Ihmeitä tapahtuu"

Karhuemo päätyi ruokailemaan vain metrin päähän Valtterista 0:36
Katso video: Karhuemo päätyi ruokailemaan vain metrin päähän Valtterista!

Kolmevuotias metsään kadonnut pikkupoika kertoo pelastuneensa karhun avulla, uutisoi Guardian.

Casey-poika katosi Yhdysvalloissa Pohjois-Carolinassa metsään viime tiistaina, kun hän oli ollut leikkimässä kahden muun lapsen kanssa isoäitinsä pihalla.

Kaksi muuta lasta oli mennyt myöhemmin sisälle, mutta kolmevuotiasta poikaa ei nähty sen jälkeen. Alueella oli erittäin huonot sääolosuhteet, minkä vuoksi hänen etsiminen oli hankalaa.

"Hän on selviytyjä"

Poika vietti metsässä kaksi päivää kylmissä olosuhteissa. Guardianin mukaan metsässä oli viime viikolla noin kuusi astetta pakkasta.

Etsintöihin osallistui helikoptereita, droneja, sukeltajia sekä satoja vapaaehtoisia etsijöitä.

Itkevä poika löydettiin torstai-iltana takertuneena pensaaseen. Lisäksi hän oli märkänä ja kylmissään. Poika kertoi pelastajille selviytyneensä metsässä ystävällisen karhun avulla.

"Ihmeitä tapahtuu"

Viranomaiset eivät ole pystyneet varmistamaan, pitääkö pojan kertomus paikkaansa, mutta paikallisen sheriffin mukaan metsässä elää paljon mustakarhuja.

– Hän on selviytyjä, sheriffi kommentoi.

Pojan äiti kuitenkin uskoo karhun pelastaneen hänen poikansa.

– Jumala lähetti hänelle kaverin pitämään hänestä huolta. Ihmeitä tapahtuu, äiti kirjoitti Facebook-päivityksessään.

Lue myös:

    Uusimmat