Aleksi Ulkuniemi, 21, on viittä vaille valmis poronhoitaja. Hänen on määrä valmistua Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta huhtikuun lopussa. Käytännössä hän on oppinut työstään kaiken jo vuosia sitten. Poronhoitajat kasvavat ammattiinsa.
– Porohommiin lähdetään heti, kun osataan kävellä, Ulkuniemi sanoo.
Suomen runsaasta 4000 poronomistajasta yli tuhat on alle 30-vuotiaita. Joka vuosi parikymmentä nuorta tekee poronhoidosta itselleen ammatin.
Poronhoito kiinnostaa nuoria, koska se on enemmän kuin pelkkä työ. Perinne, ylpeys ja yhteisö näyttävät kannattelevan elinkeinoa. Alalle tulevat nuoret ovat lähes poikkeuksetta poronhoitajaperheistä.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila sanoo, että poronhoidon suunta onkin ylös.
– Meillä nuoret eivät pakene kuten monella muulla maatalouselinkeinolla. He haluavat jatkaa kulttuuria ja elämäntapaa, jota ovat kasvaneet arvostamaan.
Vaikka poronhoidossa ollaan vanhoja tekijöitä jo alle parikymppisinä, moni hankkii koulutuksen. Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa on tänä vuonna ennätysmäärä poronhoidon opiskelijoita: yhteensä yli kolmekymmentä. Osaltaan saamelaisen kulttuurin eräänlainen nousukausi nostaa osaltaan myös poronhoitoa.
Etelässä ihmetellään
Ulkuniemi on suomalainen ja kotoisin Kemijärvellä. Hän arvelee, että poronhoidon arvostus laskee sitä enemmän, mitä etelämmäksi mennään. Poronhoitoalueen ulkopuolella elinkeinoa jo ihmetellään.
– Jos vaikka festareilla menee mainitsemaan olevansa poromies, niin kysytään että ajammeko me poroilla kouluun.
Nuoria poronhoitajia Inarissa opettava porotalousopettaja Outi Jääskö listaa asioita, jotka tekevät poronhoidosta hankalaa.
– Työ on kauhean raskasta. Nuorelle haasteet tietenkin ovat hauskoja, mutta pitkän päälle kylmät, märät ja vaaralliset työt alkavat tuntua joka paikassa. Tulos ei ole säännöllistä. Petomäärät ovat hirveät. Laidunmaat pirstoutuvat ja vähenevät.
Mutta on niitä hyviäkin puolia.
– Liha on superhyvää ja haluttua ja sen hinta on hyvä. Voimme olla ylpeitä elinkeinostamme.
Ollilan mukaan teollinen maankäyttö metsätalous etunenässä on elinkeinon suurimpia uhkia. Monin paikoin poroja joudutaan ruokkimaan, kun luonnosta ei löydy ravintoa.
Toisaalta teknologia helpottaa toimintaa gps-paikantamisesta kirjanpitoon. Sosiaalinen media auttaa yhteisöjen luomisessa ja vertaistuessa.
Oman itsensä herra
Ulkuniemeä hirvittää lähinnä, miten tukien kanssa käy. Ne ovat lihanmyynnin ohella tärkeä tulonlähde.
Epäilyttää tai ei, Ulkuniemi ei olisi voinut ryhtyä muuhun. Hän on poromies toisessa polvessa.
– Isä oli kerran erehtynyt käymään erotusaidalla. Siitä se oli hirttänyt päälle.
Ulkuniemi osti isänsä porot kolme vuotta sitten.
– Ei olisi tullut mieleenkään sanoa hänelle, että teen jotakin muuta.
Ulkuniemestä poronhoidossa on parasta se, että saa olla oman itsensä herra ja osa tiivistä porukkaa. Omassa paliskunnassa Pyhä-Kalliossa on kymmenen ihmisen joukko, joka tekee yhdessä kaiken porojen ajamisesta vapaa-ajanviettoon.
Vuoden kohokohta ovat syksyn poroerotukset.
– Se on ympäri vuorokauden poroissa olemista. Päivä tehdään hommia, illalla puhutaan poroista pöydässä ja myöhemmin saunassa.
– Poronhoidossa ei syrjäydy, Outi Jääskö sanoo.
Ulkuniemi on samaa mieltä.
– Vaikkei huvittaisi lähteä kotoa mihinkään, yhdeksän muuta sanoo, että täytyy.
Poronlihan myynti tärkein tulonlähde
Poronlihan myynti on poronhoitajien ylivoimaisesti tärkein tulonlähde.
Lihaa myydään sekä suoraan tuottajalta asiakkaalle että paliskunnan kautta.
Suoramyynti tuottaa Luonnonvarakeskuksen ylläpitämän kannattavuuskirjanpidon mukaan yrittäjälle vuosittain keskimäärin saamelaisten kotiseutualueella noin 13 000 euron ja sen ulkopuolella noin 6000 euron vuosittaiset tulot.
Keskimäärin poroelinkeinon tuotot ovat vuosina 2009-2014 olleet saamelaisten kotiseutualueella 38 000 euroa, poronhoitoalueen keskiosassa noin 30 000 euroa ja etelässä noin 24 000 euroa.
Porotalous tuo tavallisesti vain osan perheen toimeentulosta. Usein poronhoitajat ovat monialayrittäjiä ja voivat saada tuloja palkkatyöstäkin.
Tukien osuus poronhoidon tulonmuodostuksesta on selvästi pienempi kuin muissa maatalouselinkeinoissa, alle kaksikymmentä prosenttia. Syy tähän on tukijärjestelmä, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Jukka Tauriainen. Poronhoitoon ei ole ollut olemassa muita tuotantoon kohdistuvia tukia kuin eläinkohtainen tuki.
Lapin ELY-keskus myöntää EU-osarahoitteista aloitustukea nuorille poronhoitajille. Investointitukea voi saada esimerkiksi moottorikelkkojen hankintaan.
Tällä hetkellä tosin investointi- ja aloitustukia ei voi hakea, koska uuden porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukilain asetukset ovat vasta valmisteilla ja hakulomakkeet, ohjeistukset ja tietojärjestelmämuutokset päivittämättä.
Myös vahingonkorvaukset ovat tärkeä tulonlähde. Vuosina 2009-2014 saamelaisten kotiseutualueella pedoista ja liikenteestä aiheutuneita vahinkoja korvattiin poroyrittäjälle keskimäärin 3000 euroa ja etelämmässä 4000 euroa. Summat vaihtelivat paljon eri vuosina ja paliskuntien välillä.
Paliskuntain yhdistyksen tuottaman tilaston mukaan petokorvaukset ovat kasvaneet kymmenen viime vuoden aikana.
– Lihanmyyntituloja ei välttämättä kovin paljoa pahimmilla petoalueilla jää, Tauriainen sanoo.
– Jos karrikoiden sanotaan, poronhoitajat ruokkivat näillä alueilla valtion petoja sen sijaan, että ruokkisivat ihmisiä.