2-vuotias kävi viidellä lääkärillä neljän päivän aikana, mutta menehtyi: "Hän ei saanut hoitoa, jota olisi tarvinnut"

Vanhemmat, jotka menettivät kaksivuotiaan poikansa traagisella tavalla, ovat nyt tulleet surunsa kanssa esille kehottaakseen kaikkia vanhempia luottamaan vaistoihinsa.

Kaksivuotiaan Lachlan Blackin vanhemmat kävivät sairaan poikansa kanssa neljällä eri lääkärillä viiden päivän aikana kuumeen, ihottuman, vuotavan nenän ja tulehduksen vuoksi. Perhe joutui kohtaamaan useita eri lääkäreitä ja odottamaan monta pitkää tuntia, ennen kuin pojalle määrättiin hänen kipeästi kaipaamiaan antbiootteja. Tämä viivästys oli pojan kannalta kohtalokas.

– Hän meni huonompaan ja huonompaan suuntaan, eikä kenelläkään näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, ettei kyseessä ollut virus. Hän ei saanut hoitoa, jota hän olisi tarvinnut, äiti Angela Black kertoo kolme vuotta sitten kokemastaan menetyksestä 7 News -kanavalle.

Lopulta kun pojan tilaan herättiin, oli jo liian myöhäistä; poika menehtyi tehohoidossa streptokokki-infektioon.

Kaikki voisi olla toisin, jos hoitoa olisi saatu ajoissa

Nyt vanhemmat kehottavat kaikkia vanhempia luottamaan vaistoihinsa ja vaatimaan hoitoa.

– Jos olet huolissasi, seuraa vaistojasi. Toimi heti ja nopeasti, mieti muiden ihmisten mielipiteistä myöhemmin, vanhemmat kertovat.

– Hän kärsi sairaalassa ja meidän täytyi nähdä se. Hänen ei olisi tarvinnut kokea sitä, ja meidän täytyy elää tämän asian kanssa lopun elämäämme, ja se tulee vaikuttamaan meihin ikuisesti, pojan äiti kertoo ja lisää poikansa kokeneen kolmannen maailman kuoleman ensimmäisessä maailmassa.

Surun murtamat vanhemmat kertovat käyvänsä edelleen poikansa lempipuistossa, johon he ovat myös kiinnittäneet kauniin muistolaatan pienen poikansa muistoksi. Vaikka tapahtumasta on jo useampi vuosi, he eivät voi lakata miettimästä, millaista elämä voisi olla nyt, jos poika olisi saanut aikaisemmin kipeästi kaipaamaansa hoitoa.

Lähde: Kidspot

***

Kuka hoitaa sairasta lasta kotona? 10:19

***

Muokattu 14.11.2017 klo 7.30. Kyseessä ei ollut virus, vaan bakteeri. 

Lue myös:

    Uusimmat