Nour Naasin isä surmasi tämän äidin vuonna 2013. Vasta viiden vuoden kuluttua äitinsä kuolemasta Naas tajusi, että henkinen väkivalta on aivan yhtä vaarallista kuin fyysinen.
Video: Riina-Maria Metso eli yhteensä seitsemän vuotta väkivaltaisissa suhteissa.
Nour Naasin vanhemmat olivat naimisissa 26 vuotta. Sitten liitto päättyi veritekoon.
Naasin isä surmasi tämän äidin vuonna 2013.
Isä seurasi ulos ja käski Naasin poistua
– Olin 18, kun äiti kuoli, ja muistan sen kirkkaasti. Isä oli lyönyt häntä vain minuutteja aiemmin, jättänyt jäljen, joka kukki hänen kasvojensa oikealla puolella. Kun isä hyökkäsi äidin kimppuun, sovimme äidin kanssa, että tapaisimme ulkona ja lähtisimme pois vähäksi aikaa, Naas muistaa Huffington Postissa.
Kaksikko kävi usein kävelyllä Naasin isän raivotessa. Tällä kertaa isä kuitenkin seurasi heitä ulos ja käski Naasin mennä takaisin sisään.
Isä vakuutti, että halusi vain jutella vaimolleen.
– Kun olin hetken vastustellut, kävelin pienen matkan päähän seisoskelupaikastamme ja katsoin kauhuissani, kun isäni veti aseensa selkänsä takaa. Äiti ehti vain huutaa hänen nimensä, ennen kuin hän alkoi ampua äitiä toistuvasti rintaan.
Seitsemän laukausta
Isä ampui seitsemän kertaa Naasin huutaessa. Äiti menehtyi vammoihinsa.
– Kun äiti oli tapettu, syyllisyys valtasi minut, Naas kertoo.
Hän koki syyllisyyttä siitä, että oli kävelyt pois.
– Kenties ainoa asia, joka olisi voinut pelastaa äidin, oli se, että olisin seissyt hänen ja isän välissä, Naas sanoo.
– (Lisäksi oli) syyllisyys siitä, etten tajunnut, että isäni kykenisi sellaiseen äärimmäiseen väkivaltaan, koska hänen pääasiallinen väkivaltametodinsa oli aina ollut psykologinen.
Tapahtuneen jälkeen isä vain käveli pois. Naas juoksi pakoon ja pysäytti kaksi autoa. Myöhemmin poliisi ampui Naasin isän, koska tämä osoitti aseellaan myös poliisia.
Naas oli raivoissaan: hän halusi isänsä olevan elossa, jotta voisi vihata tätä ja olla tälle vihainen.
Henkinen väkivalta jatkui kauan
Henkistä väkivaltaa perheessä oli ollut vuosia. Naas muistaa ensimmäisen kerran, kun näki isänsä käyttävän fyysistä väkivaltaa. Se tapahtui vuonna 2009: isä ravisteli Naasin äitiä ja puristi tätä niin kovaa, että mustelmat näkyivät viikkoja.
Naasin äiti teki rikosilmoituksen pahoinpitelystä. Naasin isä vastasi uhkaamalla äitiä tappamisella.
Naasin isä teki perheen elämästä vaikeaa. Hän raivostui esimerkiksi siitä, ettei saanut istua pöydän päässä tai kun ruoka ei ollut valmiina, kun hän tuli töistä. Perhe yritti parhaansa mukaan toteuttaa isän toiveita pitääkseen hänet tyytyväisenä, mutta ei onnistunut.
"Isäni ei tarvinnut lyödä äitiä saadakseen minut pelkäämään"
Isästä tuli äitiä kohtaan kontrolloivampi, ja tilanne paheni pahenemistaan. Laman iskiessä perhe joutui luopumaan asunnostaan ja muuttamaan Naasin isän liikkeeseen. Henkinen väkivalta jatkui.
– Miten kerrot jollekulle, että pelkäät äitisi turvallisuuden puolesta, jos hänen kokemastaan väkivallasta ei ole fyysisiä todisteita? Miten selität pelkosi ihmistä kohtaan, jos hän on satuttanut äitiäsi fyysisesti vain pari kertaa, Naas kysyy.
– En silloin ollut käsittänyt, että fyysinen väkivalta on vain yksi tapa päästä tekijän tavoitteeseen: saada valta ja kontrolli uhreista. Isäni ei tarvinnut lyödä äitiä saadakseen minut pelkäämään häntä tai pelkäämään äidin turvallisuuden puolesta.
Laajalle levinnyt väärinkäsitys perheväkivallasta
Vasta viiden vuoden kuluttua äitinsä kuolemasta Naas tajusi, että isä oli satuttanut äitiä fyysisesti vain muutamia kertoja.
– Ajattelin käsitystä, joka niin monilla on väkivaltaisista ihmisistä – miehistä, jotka tappavat kumppaninsa. On olemassa laajalle levinnyt väärinkäsitys siitä, että väkivallan tekijän kyky äärimmäiseen väkivaltaan on jotakin, minkä huomaa helposti. Ihmiset kuvittelevat miehen, joka on fyysisesti väkivaltainen joka hetki hereillä ollessaan, Naas sanoo.
– He kuvittelevat väkivallantekijän, joka hakkaa kumppaninsa muusiksi pienimmästäkin rikkeestä. Mutta niin usein, liian usein, asia ei ole noin.
"En voinut enää jatkaa kokemani piilottelemista"
Menetettyään vanhempansa Naasin elämä romahti. Hän lopetti koulun ja muutti usein, kokeili terapiaa ja lääkkeitä ja lopetti toisinaan syömisen. Öisin hän käveli paikkaan, jossa hänen äitinsä kuoli, ja ajatteli tapahtunutta.
– Kun ihmiset kysyvät minulta, miten selvisin, sanon, että oli aikoja, joina en oikeastaan selvinnyt.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Naas ei pitkään aikaan puhunut äitinsä kuolemasta. Ihmisten reaktiot tuntuivat hänestä järkyttäviltä: moni esimerkiksi pohti, mitä äiti "oli tehnyt", kun mies oli suuttunut niin paljon.
– Lopulta kuitenkin tajusin, että hiljaisuus on tappavaa. En voinut enää jatkaa kokemani piilottelemista, varsinkin, jos minulla olisi mitään mahdollisuutta auttaa muita väkivallan kanssa kamppailevia, Naas kuvaa.
"Äitini on aina ollut inspiraationi"
Hän tekee nykyisin vapaaehtoistyötä ja kouluttaa ihmisiä ymmärtämään, että myös psykologinen väkivalta on hyvin vaarallista.
– Äitini on aina ollut inspiraationi, ensin elämässä ja nyt kuolemassa. Suru, jota kannan mukanani hänen menetyksestään ja siitä seuranneesta poissaolostaan, ovat motivoineet minua puhumaan muiden hänen kaltaistensa puolesta, Naas sanoo.
– Rakastan häntä ja ikävöin häntä ja olen kiitollinen rakkaudesta, jota hän antoi minulle – rakkaudesta, joka on nyt voimani.
Lähde: Huffingtonpost.com