16-vuotiaan Toni Niemisen ympärillä alkoi pörrätä tyttöjä – vanhempi joukkuekaveri katsoi touhua vierestä ja opasti: "J*******a Nieminen..."

Toni Nieminen muistelee 16-vuotiaana voittamiaan olympiamitalejaan – juhli mäkikavereidensa kanssa baarissa:"Olin silloin niin nuori mies, ettei tuntunut missään" 4:08
Toni Nieminen muisteli MTV:lle 16-vuotiaana saavuttamaansa olympiamenestystä – nuori poika pääsi tuolloin kuppilankin puolelle.

Toni Niemisestä tuli 16-vuotiaana mäkihypyn supertähti, kun hän rohmusi mitaleja Albertvillen olympialaisista. Suosion noustua pilviin ympärillä alkoi parveilla myös vastakkaista sukupuolta, mitä Nieminen kertasi Vesa-Matti Loirille Pelimies Vesku -podcastissa.

Nieminen kahmi V-tyylin omaksuttuaan Albertvillestä suurmäen ja joukkuemäen olympiakultaa sekä normaalimäen pronssia vuonna 1992. 16-vuotiaan nuorukaisen elämä muuttui samalla kertaheitolla.

– Olin ollut aika lailla äidin lihapatojen ääressä, hypännyt vain mäkeä ja tehnyt sitä, mitä rakastin. Sitten yhtäkkiä se muuttuikin vähän toisenlaiseksi, että kaikki tunnistivat ja koko ajan kohistiin, Nieminen sanoi Loirille.

Kiiltokuvapoika alkoi saada ihailua osakseen.

– Ja mimmejä oli ympärillä? Loiri kysyi.

– Niin, tänä päivänähän sitä miettii jopa vähän haikeana, että silloin tytöt tykkäsivät, Nieminen, 45, vastasi ja repesi nauruun.

Nieminen kuvailee olleensa aina perusluonteeltaan kiltti ja tuolloin myös ujo. Jos hänen naiskuvionsa ovat viime vuosina olleetkin viihdesivujen vakiotavaraa, nuorena sen puolen käänteistä oli vähemmän raportoivaa.

Niemistä seitsemän vuotta aiemmin syntynyt kansainvälisen tason mäkihyppääjä Vesa Hakala yritti aikanaan opastaa silloista nuorta poikaa.

– Kyllä siinä vanhemmat joukkuekaverit naureskelivat sitä hommaa vierestä, kun tytöt kirkuivat ja huusivat ympärillä. Muistan, kun Hakalan "Vesku" katseli vanhempana ja tuumasi, että jumalauta Nieminen, kun sinä olet vielä noin ujo pullaposki, että sinä et edes ymmärrä käyttää tilaisuutta hyödyksesi, Nieminen selvitti nauraen.

Lue myös:

    Uusimmat