Mies otettu kiinni 15-vuotiaan tytön surmassa – metsään saapuneille poliiseille selvisi nopeasti, mistä on kyse

Poliisi on pidättänyt alle 20-vuotiaan miehen Valkeakosken henkirikoksesta epäiltynä 2:01
Poliisi on pidättänyt alle 20-vuotiaan miehen Valkeakosken henkirikoksesta epäiltynä.

Poliisi on ottanut kiinni miehen Valkeakosken surmaan liittyen myöhään lauantai-iltana.

Poliisille tehtiin varhain lauantaiaamuna ilmoitus kadonneesta 15-vuotiaasta tytöstä, joka ei ollut palannut yöllä kotiinsa. Tyttö löytyi kuolleena läheisestä metsästä.

Sisä-Suomen poliisin rikosylikomisario Jari Kinnusen mukaan paikalle tulleille poliiseille oli selvinnyt aika nopeasti, että kyseessä on henkirikos. Hän ei kommentoi, oliko uhrissa ulkoisia väkivallan merkkejä.

Tytön kanssa iltaa viettäneet kaverit löysivät hänen ruumiinsa metsiköstä jalkakäytävän tuntumasta Naakan ja Laiskan kaupunginosien väliseltä alueelta. Kinnusen mukaan paikka on kävelytien varrella, eikä se ole kaukana Valkeakosken keskustasta. Poliisi kertoi lauantaina, ettei yhtäkään tästä seurueesta epäillä teosta.

Kinnunen kertoo, että tyttöjä on puhutettu jo lauantain aikana. Kinnusen mukaan Valkeakoskella kiinniotettua miestä ole vielä kuultu. Miehen osallisuutta tapahtumiin selvitetään. Lisäksi jatketaan taktista ja teknistä tutkintaa. Tapausta tutkitaan tappona.

– Esitutkinnan ollessa näin alkuvaiheessa, emme voi valitettavasti kertoa tapauksen yksityiskohtia julkisuuteen. Tutkinta tulee tänään sunnuntaina jatkumaan muun muassa epäillyn kuulusteluilla, Kinnunen kommentoi poliisin tiedotteessa.

Kinnunen kertoo, että tutkinnassa on mukana huomattava määrä poliiseja.

– Tutkinta jatkuu tiiviisti ja kiivaana koko ajan, Kinnunen sanoo.

Tapausta tutkitaan tappona, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

IS: Video kiinniotosta?

Kiinniotosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

IS kertoo nähneensä videon, jossa poliisi painaa kahta miestä vasten katua Sääksmäentiellä Valkeakosken keskustan tuntumassa ja ottaa heidät kiinni. Rikosylikomisario Kinnunen ei vahvista IS:lle, liittyykö video teinitytön tappoon liittyvään tutkintaan.

Poliisi: Väärää tietoa somessa

Poliisi ei ota IS:n haastattelussa kantaa, onko tapauksessa syytä epäillä muita rikoksia kuin tappoa. Poliisin mukaan tapauksesta liikkuu paljon väärää tietoa sosiaalisessa mediassa. Poliisi toivoo, että tapausta käsiteltäisiin hienotunteisesti niin mediassa kuin keskustelualustoillakin.

Valkeakosken kaupunki järjestää huomenna suruliputuksen epäillyn henkirikoksen vuoksi. Sääksmäen seurakunnassa puolestaan järjestetään tänään kello 12–14 suruhartaus kuolleen nuoren muistoksi. Seurakunnan työntekijät ovat paikalla kello 14 asti keskustelua varten, seurakunta kertoi.

Täydennetty juttua STT:n tiedoilla kello 10.50 ja 11.15.

Lue myös:

    Uusimmat