10-vuotias tyttö "kuoli jännityksestä" vesiliukumäessä: "Mitään oireita ei ollut"

1:59
Opettele ajoissa! Näin käytät defibrillaattoria

10-vuotias London kuoli vesiliukumäessä. Testeissä selvisi, että Londonilla on pitkä QT -oireyhtymäksi kutsuttu tila.

10-vuotiaan traagisesti menehtyneen tytön perhe haastaa vesipuiston oikeuteen. London Eisenbeis "kuoli jännitykseen" vesiliukumäessä.

80 metrin vesiliukumäki koitui kohtaloksi

London oli perheineen Michiganissa sijaitsevassa Zehnder's Splash Village -vesipuistossa vuonna 2018, kun tyttö päätti kokeilla yli 80 metrin mittaista vesiliukumäkeä. Mäessä on muun muassa 360 asteen silmukka.

Matkalla alas Londonin sydän pysähtyi. Hän oli yhdeksän päivää elämää ylläpitävissä koneissa, kunnes hänen sydämensä pysähtyi uudelleen. Londonia ei voitu pelastaa.

London. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Londonilla oli pitkä QT -oireyhtymä

Testeissä selvisi, että Londonilla on pitkä QT -oireyhtymäksi kutsuttu tila, joka altistaa vakaville rytmihäiriöille. Se voi aiheuttaa paitsi äkillisen tajunnanmenetyksen, myös äkkikuoleman.

Lääkäreiden mukaan vesiliukumäen jännitys oli liikaa Londonin sydämelle.

"Hän oli niin innoissaan"

London oli anonut vierailua vesipuistoon, sillä hän oli viimein tarpeeksi pitkä menemään jättivesiliukumäkeen.

London harrasti videoiden tekemistä ja kuvasikin videon juuri ennen saapumistaan vesipuistoon. Videolla hän kertoi, että aikoo kuvata lisää materiaalia vesiliukumäissä.

Ennen kohtalokasta laskua tyttö näytti perheelleen peukkua ja hymyili.

– Hän oli niin innoissaan, että pääsi viimein tähän mäkeen. Se oli viimeinen kerta, kun mieheni näki hänen hymyilevän, äiti Tina sanoo.

Londonin kuvaama viimeinen video. Jos video ei näy, katso se täällä.

Londonin tilasta ei ollut mitään viitteitä. Äidin mukaan hän oli vielä edellisenä päivänä ollut energinen ja tehnyt voltteja.

– Mitään oireita ei ollut, äiti sanoo.

Perhe haastoi puiston oikeuteen

Perheen mukaan puistosta ei soitettu tarpeeksi nopeasti hätäkeskukseen, eikä kukaan työntekijöistä käyttänyt Londonin auttamiseen defibrillaattoria. Tina uskoo, että laite olisi voinut pelastaa Londonin.

– Uskon, että ihmiset pelkäävät defibrillaattoreita, mutta niitä on hyvin helppo käyttää, hän muistuttaa.

Jos häntä olisi elvytetty jatkuvasti ja defibrillaattoria olisi käytetty, uskon, että tyttö olisi vielä täällä.

Puiston toimitusjohtaja on myöntänyt, ettei defibrillaattoria käytetty. Hän on tapahtuneesta pahoillaan, mutta ei oikeusprosessin vuoksi kommentoi asiaa enempää.

"Tuntuu, että tämä on jotakin, mistä ei voi toipua"

Tina kertoo elämänsä olleen tytön kuoleman jälkeen "painajaista". Hän itkee itsensä uneen joka ilta.

– Tuntuu, että tämä on jotakin, mistä ei voi toipua. Miten voit toipua jostakusta, joka rakasti niin paljon? Miten siitä pääsee yli? Hän pohti haastattelussa.

Tina toivoo, että levittämällä tietoutta pitkä QT -oireyhtymästä hän voisi auttaa pelastamaan muut perheet samalta kohtalolta. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja