10 vinkkiä: Täydellisten muffinien salaisuus
Muffinit ovat yksinkertaisen helppoja valmistaa ja erilaisissa makuyhdistelmissä on vain mielikuvitus rajana. Teetpä sitten valkosuklaa-, mustikka-, sieni- tai vaikka raparperimuffineita, muista noudattaa ohjeita!
Muffinien valmistaminen on helppoa, kun noudatat oikeita vinkkejä. Jos muffinit eivät ole aina onnistuneet odotetusti, seuraavien vinkkien avulla huomaat, että täydelliset herkut voivat onnistuakin yllättävän helpoin keinoin.
1. Sekoita märät ja kuivat aineet erikseen
Jotta et tulisi sekoittaneeksi taikinaa liikaa, sekoita ensin märät ainesosat keskenään kulhossa ja kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Tee kuivien aineiden sekaan kuoppa ja kaada varovasti märät aineet sinne. Sekoita kevyesti muutamia kertoja yhdistääksesi aineet.
2. Älä sekoita liikaa
Tärkein sääntö muffinien teossa on se, ettei taikinaa saa sekoittaa liiallisuuksiin. Sen sijaan on tarkoitus vain kostuttaa ainesosat. Vastusta kiusausta sekoittaa tai vatkata taikinaa niin kauan, että se on täydellisen pehmeä ja paakuton. Best recipes -sivuston ohjeiden mukaan taikina saa jäädä paksuksi, hieman kokkareiseksi, jopa jauhoiseksi ja yksinkertaisesti hyvin sotkuisen näköiseksi.
3. Lisää maut viimeiseksi
Mausteet tulisi lisätä taikinaan muiden kuivien aineiden joukossa, mutta hedelmät, pähkinät ja muut kokkareiset ainesosat tulisi lisätä vasta ihan viimeisenä. Sekoita taikinaa yhden kerran kevyellä otteella tämän jälkeen ja sitten olet valmis.
4. Voitele tai vuoraa
Voit voidella muffinivuoan, vuorata sen kupit leivinpaperilla tai käyttää valmiita paperisia vuokia. Jos jätät paperin ja paperiset vuoat väliin, varmista, että rasvaat muffinivuoan kuppien pohjan ja sivut öljyllä tai hieman sulaneella voilla. Jos et aio syödä muffineita heti niiden valmistuttua, kannattaa käyttää paperia tai paperivuokia, sillä näin muffinit pysyvät tuoreina pidempään.
Katso videolta, miten vuoraat muffini- tai kakkuvuoat paperilla:
5. Käytä kauhaa
Jotta voit siirtää paksun, sotkuisen ja paakkuisen taikinasi muffinivuokiin ilman sotkua, käytä soppakauhaa tai pientä jäätelökauhaa.
6. Älä täytä liikaa
Jätä jokaisesta vuoasta noin neljäsosa täyttämättä. Näin muffinit kohoavat kauniisti.
7. Ripottele makua
Kun muffinivuoat on täytetty, voit lisätä taikinan päälle lisää hedelmiä tai pähkinöitä saadaksesi leivonnaisiisi vielä enemmän makua.
8. Täytä koko vuoka
Jos taikinaa ei ole tarpeeksi kaikkiin muffinivuoan kuppeihin, täytä tyhjät kupit puoliksi vedellä. Näin muffinit kypsyvät tasaisemmin.
9. Jäähdytä
Kun otat muffinit uunista, anna niiden vielä olla hetki muffinivuoassa ennen kuin laitat vuoan ritilälle jäähtymään. Ota muffinit pois viiden minuutin jälkeen, etteivät ne muutu vettyneiksi.
10. Pakasta
Muffineja voi huoletta pakastaa. Kääri ne muovikelmuun ja pakasta myöhempää käyttöä varten.
Kokeile esimerkiksi näitä reseptejä:
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Best Recipes
Uusimmat
-
19:24
Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – synkkä päivitys kehon tilasta
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
16:27
Venäjä kieltää "kansainvälisen HLBT-liikkeen" ääriliikkeenä
-
16:25
Kiinnostaisiko todellinen neuvostoliittolaisen autoteollisuuden helmi? Tähän hintaan irtoaa olemattoman vähän ajettu "Mosse"
-
16:14
VR sai ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen
-
16:03
Hallitus esittää Nato-maiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen hyväksymistä
-
Lataa lisää