Nasa uskaltaa laittaa astronauttinsa Boeingin avaruusalukseen, vaikka yhtiön lentokoneissakin on kompuroitu pahasti
Kaksi astronauttia suuntaa pian kansainväliselle ISS-avaruusasemalle ensimmäistä kertaa Boeingin kehittämän avaruusaluksen kyydissä.
Business Insider kertoo, että astronautit Butch Wilmore ja Suni Williams kapuavat huomenna illalla Boeingin CST-100 Starliner -aluksen kyytiin. Perillä avaruusasemalla pitäisi olla keskiviikkona.
Kaksikko oleskelee avaruusasemalla viikon verran, jonka jälkeen he palaavat aluksella Maahan ja laskeutuvat laskuvarjojen avulla Yhdysvaltain lounaisosiin.
Boeingin turvallisuus on kuitenkin ollut tapetilla viime aikoina, kun sen valmistamissa lentokoneissa on havaittu vakavia turvallisuuspuutteita. Nasa kuitenkin luottaa vakaasti Boeingin avaruusaluksen turvallisuuteen.
– Tämä avaruusalus on valmis laukaisuun. Nasan näkökulmasta voin todeta, että emme laukaise alusta ennen kuin se on siihen valmis, Nasan johtaja Bill Nelson on todennut toimittajille.
Boeingin aluksessa on kuitenkin aiemmissa miehittämättömissä testeissä ollut ongelmia. Vuonna 2019 tehdyllä miehittämättömällä lennolla ISS:lle ohjelmistohäiriö keskeytti lennon ja alus joutui palaamaan etuajassa Maahan. Kyseisellä lennolla havaittiin lukuisia muitakin ongelmia.
Toinen testilento ISS:lle onnistui, mutta sekin viivästyi aluksen voimajärjestelmässä havaitun vian takia.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää