Boeingin turvallisuudesta varoittanut tietovuotaja löydetty kuolleena Yhdysvalloissa

Lentokoneen kylkeen tuli iso reikä kesken lennon USA:ssa – kamera tallensi tilanteen: "Julistamme hätätilan" 0:52
Boeing 737-MAX 9 -mallin lentokoneen kylkeen tuli iso reikä kesken lennon USA:ssa

Lentokonevalmistaja Boeingista turvallisuushuolia esille tuonut entinen työntekijä John Barnett on löydetty kuolleena Yhdysvalloissa, kertoo Britannian yleisradio BBC.

Barnett työskenteli Boeingilla 32 vuoden ajan, aina vuonna 2017 tapahtuneeseen eläköitymiseensä asti. Vain päiviä ennen kuolemaansa Barnett oli antanut todisteita Boeingia vastaan nostetussa oikeusjutussa.

Boeing sanoo yhtiön olevan murheissaan Barnettin kuoleman johdosta. Charlestonin piirikunnan kuolinsyytutkijan mukaan 62-vuotias Barnett menehtyi "itse-aiheutetusti". Hänet löydettiin kuolleena autostaan. Poliisi tutkii tapausta.

Barnett oli työskennellyt Boeingin laaduntarkkailussa tehtaalla, jossa valmistettiin 787 Dreamliner -konetta.

Barnett kertoi vuonna 2019 BBC:lle, että paineen alaisina työskentelevät työntekijät olivat tarkoituksella asentaneet koneeseen standardeja heikkolaatuisempia osia. Hän kertoi paljastaneensa myös vakavia ongelmia happijärjestelmissä.

Barnett oli ilmaissut olevansa huolissaan, että turvallisuus oli uhattuna koneen kokoamisprosessin kiirehtimisen myötä.  Barnett myös syytti Boeingia uransa hankaloittamisesta, kun hän oli tuonut esille ongelmia. Boeing on kiistänyt väitteet.

Barnett oli kuolemansa aikaan juuri haastatteluissa Boeingia vastaan nostettua oikeusjuttua varten.

Lue myös:

    Uusimmat