Perinteisiä yrityksien ja yhteisöjen pikkujouluja ei tulla tänä vuonna juuri näkemään normaalissa muodossa.
Tapahtumayrityksen mukaan sesonki on silti vilkas, vaikka tapahtumat järjestetään pääosin virtuaalisesti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei suosittele tällä hetkellä yli 10 hengen yksityistilaisuuksia koronatilanteen vuoksi.
– Pikkujoulukausi tulee olemaan todella vauhdikas. Tänä vuonna tulemme järjestämään enemmän pikkujouluja kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä, tapahtumayritys Lataamon myyntijohtaja Lauri Hanni kertoo.
"Tapahtumat ovat paljon lyhyempiä"
Hannin mukaan virtuaalitapahtumissa on tärkeintä ryhmän osallistaminen. Pikkujouluissa voi olla esimerkiksi viihteellistä sisältöä, ja osallistujat voivat suunnitella yhdessä tapahtumaa esiintyvien artistien kanssa.
Myös skumppalasin kohotus voi olla Hannin mielestä yksi kohokohdista.
Lue myös: Miten juhlia pikkujouluja turvallisesti korona-aikana? THL julkaisi vinkit – huomioi nämä 11 asiaa
Etäyhteyksien lisäksi pikkujoulujen kestossa on perinteiseen tapaan nähden eroa.
