Mainos

Yrittäjän epäillään järjestäneen "laittomia viininmaisteluita" Helsingissä – Aluehallintovirasto kommentoi: Ei välttämättä niin harvinainen rikosepäily

"Minulla on sellainen käsitys, että tämä ei ole Suomessa tavatonta", kommentoi Etelä-Suomen aluehallintoviraston yksikköpäällikkö Riku-Matti Lehikoinen poliisin tänään tiedottamaa poikkeuksellista rikosepäilyä.

Helsingin poliisi kertoi aiemmin tänään epäilevän laajamittaista, törkeää alkoholirikosta, jossa epäilty oli yhtiönsä kautta myynyt alkoholia rahaa vastaan ilman lain mukaisia lupia.

Kaikkeen alkoholin vastikkeelliseen välittämiseen tarvitaan lain mukainen lupa, jonka myöntää Aluehallintovirasto (AVI).

Etelä-Suomen AVI:n Alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen muistuttaa, että lupa tarvitaan silloinkin, vaikka alkoholitarjoilu itsessään olisi ilmaista.

– Jos järjestetään esimerkiksi pääsymaksullinen tapahtuma, jonka alkoholitarjoilusta ei tarvitse erikseen maksaa, on anniskelulupaa silti anottava.

AVI:lla ei valtuuksia ryhtyä toimenpiteisiin

Vaikka Aluehallintovirasto valvookin alkoholin jakelua, ei se voi käytännössä puuttua epäilyttäviltä vaikuttaviin tapauksiin.

– Ne asiat menevät eteenpäin Poliisille, joka sitten päättää, aloitetaanko esitutkinta, Lehikoinen tähdentää.

AVI voi tarkastaa kohteensa silloin, kun tämä hakee anniskelulupaa. Lupa heltiää, jos taho onnistuu osoittamaan nuhteettomuutensa.

– Lupaa hakevalla taholla ei saa olla verovelkoja tai julkisoikeudellisia maksuja. Sen hallituksen edustajilla ei saa myöskään olla rikostaustaa. Myös toimipaikan, jossa alkoholin jakelua tapahtuu, tulee olla sopiva.

Poliisi: harvinainen rikos – AVI: ei välttämättä

Helsingin poliisi kertoo tiedotteessaan, että käsillä oleva rikostyyppi on harvinainen.

Lehikoinen sanoo silti olevan käsityksessä, jonka mukaan luvaton alkoholin jakelu ei ole Suomessa lainkaan tavatonta.

– Onhan olemassa kaikenlaisia salakapakoita ja moottoripyöräkerhojen ravintolatiloja. Niihin valvonta ei ehkä aina yllä.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikissa epäselvyyksissä on syytä ottaa yhteys Aluehallintovirastoon.

– Maksullisen alkoholin luvaton välittäminen on kuitenkin rikos, jolla on seurauksia.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja