USA 2012. Ohjaus: Christopher Nolan. Käsikirjoitus: Jonathan Nolan ja Christopher Nolan, Bob Kanen hahmojen pohjalta. Tuotanto: Charles Roven, Emma Thomas. Kuvaus: Wally Pfister. Leikkaus: Lee Smith. Musiikki: Hans Zimmer. Pääosissa: Christian Bale, Anne Hathaway, Michael Caine, Gary Oldman, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Joseph Gordon-Levitt, Tom Hardy. Kesto: 164 min.
Odotukset ovat korkealla kun Batman, sarjakuvasankareista tummanpuhuvin, kohoaa viimeiseen lentoonsa valkokankaalla. Cristopher Nolanin (Inception) komea toimintatrilogia saa arvoisensa päätösosan; on vaikea kuvitella saagalle jatkoa ainakaan lähitulevaisuudessa.
Sen, minkä Tim Burton aloitti omaperäisillä fetissivisioillaan parikymmentä vuotta sitten ja Joel Schumacher vesitti lapsellisilla Batman-leffoillaan 1990-luvun mittaan, Nolan palauttaa lähimmäksi Bob Kanen sarjakuvan synkkää henkeä. Ohjaajan yhdessä veljensä Jonathanin kanssa käsikirjoittamien elokuvien Batman Begins (2005), Yön ritari (2008) ja Yön ritarin paluu muodostama trilogia osoittaa Nolanien kyvyn yhdistää vauhdikas fantasia vakavaan, aikuiseen elokuvakerrontaan.
Kahdeksan vuotta aiemmin Batman katosi pimeyden turvin ja otti syyn niskoilleen kaksinaamaisen Harvey Dentin murhasta. Kartanoonsa puolirampana linnoittautunut miljonääri Bruce Wayne (oivallinen Christian Bale) joutuu vastentahtoisesti pukemaan viittansa ja starttaamaan batmobiilinsä, kun naamioitu terroristi Bane (Tom Hardy) suistaa Gothamin kaaokseen. Koppalakit ajetaan maan alle ja koko saaren väestö huomaa joutuneensa ”uutta aikaa” ajavan idealistisen hourupään panttivangeiksi.
Lepakkosankarin paluuta toivovat niin uskollinen hovimestari Alfred (hurmaava Michael Caine) kuin moraaliltaan vankka ylikomisario Jim Gordon (Gary Oldman) sekä hänen alaisensa, rohkea rivipoliisi John Blake (Joseph Gordon-Levitt). Oman haasteensa tarjoaa kaupunkiin saapunut kissamainen murtovaras Selina Kyle (Anne Hathaway), jonka motiiveista ei ota selkoa. Onneksi hänkin verhoutuu mustaan kumiin.
Yön ritarin paluu on selkeästi elokuva jälkeen 9/11 -iskujen, Guantánamon ja maailmanlaajuisen finanssikriisin. Se sivuaa kiinnostavasti rikkaisiin ja köyhiin jaetun maailman epäoikeudenmukaisuutta ja tekopyhyyttä. Kapinaan nousevasta ja kadut valtaavasta ”roskasakista” tulee etsimättä mieleen Lontoon viimevuotisen mellakat.
Elokuva onkin melkein radikaali väläytellessään kapitalismikritiikkiä ja antaessaan korruptoitunutta hallitusta rankaisevalle terroristille filosofisia ja jopa sympaattisia piirteitä. Varsin vaikuttava on kohtaus, jossa Bale posauttaa ilmaan jalkapallostadionin, amerikkalaisuuden symbolin, ja kirjaimellisesti maan pelaajien jalkojen alta. Kulutuksen ja sirkushuvien turruttamat kansalaiset saavat maistaa vakavampia pelejä.
Radikaalius jätetään ymmärrettävästi puolitiehen tekemällä kapinallisista joko hulluja tai huligaaneja. Teoksen poliittismoraalinen ambivalenssi kuitenkin kutkuttaa.
Trilogian edelliselle osalle antoi erityistä hohtoa kuvausten jälkeen traagisesti menehtynyt Heath Ledger, jonka psykoottinen suoritus Jokerina oli vailla vertaa. Samaan tehoon eivät yllä päätösosan konnat, vaikka Kissanaiseksi muuntautuvassa Hathawayssa (Liisa Ihmemaassa) tai naamionsa takaa jylisevässä Hardyssa (Keinoja kaihtamatta) ei sinänsä ole mitään vikaa. Oudon vaisuksi jää Marion Cotillardin (Pariisin varpunen) suoritus arvaamattomana hyväntekijänä Miranda Tatenä – syy ei ole niinkään hänen kuin epäuskottavaksi kirjoitetun roolin.
Joitakin turhia sekavuuksia mahtuu monisyiseen pakettiin; mutta kokonaisuus tarpeellisine vimpaimineen, takaa-ajoineen ja apokalyptisine näkyineen on kerrassaan hengästyttävä. Hans Zimmerin kohtalokas musiikki viimeistelee fantasian, jonka lopussa odottaa vielä yksi yllätys.
Teksti: Tuuve Aro