
Entinen F1-kuljettaja Jyrki Järvilehto kertoi tänään oikeudessa, että hänen muistikuvansa turmaillan tapahtumista ovat hyvin hatarat.
- Ihan totuuden nimissä en kauheasti muista siitä, Järvilehto vetosi syyttäjän tentatessa häntä.
- Minulla on kuitenkin yksi silminnäkijä, joka näki, että me menimme paikan ohi. Hän näki, että [ystävä] ajoi sitä venettä.
Oikeuden puheenjohtaja kysyi Järvilehdolta, aiotaanko tätä silminnäkijää kutsua todistajaksi. Tähän Järvilehdon asianajaja Juhani Ripatti vastasi, että hänkin sai kuulla kyseisestä todistajasta vasta tänään aamulla oikeustalon aulassa. Puolustus jäi miettimään, kutsutaanko kyseinen henkilö oikeuteen asti.
Väitetty silminnäkijä ei ole paikkakuntalainen, mutta hänen mökkinsä on Järvilehdon mukaan korkealla paikalla Tammisaaren satamasta Jomalvikin kanavalle johtavan reitin varrella.
"Muistan, että herään vedestä"
Järvilehto kertoo muistavansa hämärästi, miten hän saapui kaverinsa kanssa Tammisaaren satamaan yöllä.
Seurueeseen liittyi jossain vaiheessa muitakin henkilöitä, ja ilmeisesti illan aikana ajettiin myös taksilla. Muutoin myöhäisillan tapahtumat ovat suurelta osin pyyhkiytyneet muistista. Kotimatkastakaan Järvilehto ei osaa sanoa mitään.
- Sen jälkeen muistan, että herään vedestä ja tajuan, että olen nyt hukkumassa tähän.
Myöhemmin hän vielä täsmensi.
- Minulla ei ole ollut mitään aavistusta siitä, mitä on tapahtunut, tai missä olen. Ainut, mitä ymmärsin oli se, että olen ollut todella kipeä.
Noin tunti törmäyksen jälkeen Järvilehto hakeutui törmäyspaikan läheiselle talolla, josta hänelle hälytettiin apua.

