Ylivieskan palon tutkinta alkaa – epäiltyä esitetään vangittavaksi

Ylivieskan kirkko palaa –"Ei saa rahalla takaisin" 1:46

Ylivieskan kirkkopalon tutkinta alkaa tänään aamulla. 

Poliisi ja pelastuslaitos eivät voineet aloittaa tutkintaa aikaisemmin, koska paikalla oli vielä palamatonta materiaalia. Tutkinnallisista syistä palopaikkaa ei voitu raivata. Varusmiehet vartioivat paikalla yön yli. 

Pelastuslaitos sai tiedon Ylivieskan puukirkon tulipalosta lauantai-iltana. Kirkko tuhoutui palossa pahasti. Pelastuslaitos päästyä lauantai-iltana tapahtumapaikalle oli jo alusta asti selvää, ettei mitään ollut tehtävissä kirkon pelastamiseksi.  

Poliisi esittää tänään palosta epäiltyä vangittavaksi. Poliisi on aikaisemmin kertonut, että epäilty on noin 30-vuotias pohjoispohjanmaalainen mies. Ylivieskan tapahtumia tutkitaan törkeänä tuhotyönä. 

Poliisin mukaan epäilty on kuulusteluissa sanonut, että hän on toiminnallaan aiheuttanut tulipalon. Poliisi kertoo, että epäillyn kuuleminen on ollut haastavaa, ja hänen kertomuksensa ovat epäloogisia. Epäilty ei ole suoranaisesti myöntänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Ylivieskan kirkko ilmiliekeissä 0:22

Lue myös:

    Uusimmat