Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen

Yksittäisten työntekijöiden rankaisemiselle on sen sijaan enemmän vastustajia kuin kannattajia.

Yli puolet suomalaisista olisi valmis siihen, että laittomista lakoista määrättäviä sakkoja korotettaisiin tuntuvasti nykytasosta.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) teettämässä kyselytutkimuksessa 55 prosenttia vastaajista piti väitettä melko tai täysin kohtuullisena. Päivänvastaista mieltä oli 25 prosenttia vastaajista.

Lakko on laillinen, jos se pannaan toimeen sopimuksettoman tilan aikana. Valtaosa Suomessa järjestettävistä lakoista on laillisia. Laiton lakko pannaan toimeen esimerkiksi työehtosopimuksen ollessa voimassa.

Laittomasta lakosta vastaava ammattiliitto tai ammattiosasto voidaan tuomita hyvityssakkoon. Lakkosakoista määrää työtuomioistuin.

Lainsäädännön linjaama sakon enimmäiskoko on tällä hetkellä 31 900 euroa. Monet sakot jäävät tuhansiin euroihin. Sakkojen kokoon vaikuttaa esimerkiksi lakon aikaansaama vahinko.

Sakkojen nostaminen on elinkeinoelämän pitkäaikainen toive. Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen yrittäjien johtajat kannattivat maksujen tuntuvaa nostoa eduskuntavaalien alla.

MTV:n uutiset kertoi toukokuussa, että hyvitysmaksujen nosto on ollut esillä käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa. Evan kyselyssä yli puolet kunkin hallitusneuvotteluita käyvien puolueiden kannattajista piti maksujen nostoa kohtuullisena.

Suosituin ajatus tosin on oppositioon jättäytyneen keskustan äänestäjissä, jossa tuki hipoo 90 prosenttia.

Työntekijän rankaisu ei yhtä suosittu

Hyvityssakkoja ei voi määrätä yksittäiselle työntekijälle. Suosio tämän muuttamiseksi on pienempi kuin sakkojen kasvattamiseksi.

Evan kyselyssä laittomaan lakkoon ryhtyneen työntekijän henkilökohtaista vahingonkorvausvelvollisuutta kannattaa 36 prosenttia vastaajista. Sitä puolestaan vastustaa 42 prosenttia.

Evan kyselyn tulokset perustuvat runsaan 2  000 suomalaisen alkuvuonna antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat