Yli miljardi euroa voittaneen yllättävä paljastus: Ystävällinen ele jonossa johti jättipottiin

Näin suomalaiset lottovoittajat neuvoisivat muita 1:08
Näin suomalaiset lottovoittajat neuvoisivat muita.

Yhdysvaltalainen anonyymina pysyttelevä henkilö voitti lotossa sen jälkeen, kun luovutti paikkansa toiselle kuponkia ostamaan tulleelle, kertoo muiden muassa BBC.

Huikean 1,5 miljardin dollarin jättipotin (noin 1,3 miljardia euroa) Mega Millions -lotossa voittanut henkilö on paljastanut onnenkantamoisen, joka teki hänestä miljardöörin.

Etelä-Carolinan viranomaisten mukaan henkilö oli jonottanut lippua monien muiden tapaan. Hän oli päästänyt jonossa edelleen erään lottovoitosta unelmoijan. Kenties onnetar innostui hyvän tahdon eleestä, sillä kiireetön jonottaja osti edelleen kiilanneen henkilön jälkeen voittavan kupongin.

Onnetar ei suojele verokarhulta

Niin onnekas henkilö ei kuitenkaan ole, että pystyisi välttämään verokarhun kouran. Henkilö saa jättimäisen voittosumman kahdessa erässä, joista molemmista vähennetään 31 prosenttia verotukseen.

Käteen jäävä rahamäärä on siltikin niin merkittävä, että henkilön ei tarvinne enää koskaan elämänsä aikana jonottaa.

Lähteet: BBC, VT.com

Lue myös:

    Uusimmat