Yli 30 vuotta käytetyn ohjelmointikielen nimi vaihtuu – joku voi ilmeisesti ymmärtää tämän kaksimielisesti
Pitkään käytössä olleen ohjelmointikielen nimi muutetaan.
Ranskalainen ohjelmointikieli vaihtaa nimeään. Alun perin nimellä Calculus of Constructions kutsuttu kieli sai 1980-luvun lopulla uuden nimen, joka on kunnianosoitus Thierry Coquandille, yhdelle sen luojista.
Nimeä coq totteleva kieli ei kuitenkaan ole kansainvälisille markkinoille se ehkä kaikkein vetovoimaisin, sillä vaikka se ranskaksi tarkoittaakin kukkoa, voivat englantia taitavat ihmiset yhdistää sen niin ikään kukosta, (eng. cock) johdettuun miehen sukupuolielintä tarkoittavaan slangisanaan.
Coq-yhteisössä nimen kaksimieliset merkitykset ovat olleet tottakai tiedossa jo pitkään, mutta nimenmuutoksella halutaan helpottaa ohjelmointikieleen lähestymistä.
Yhteisö järjestää nimikilpailun, jonka jälkeen ohjelmointikielen uusi nimi on tiedossa. Ehdotuksia kerrotaan tulleen jo runsaasti, mutta niitä on myös hylätty – osittain siksi, että monilla coqista johdetuilla sanoilla on vastaava alatyylinen kaksoismerkitys joko ranskassa tai jossain toisessa eurooppalaisessa kielessä.
Aiheesta uutisoi aiemmin Mikrobitti.
Lähteet: The Register, Developer Tech
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää