Yhdysvaltain yliopistomestaruuskisojen kovin paukku nähtiin keskiviikkona miesten pika-aidoissa, kun 20-vuotias Ja’Kobe Tharp pinkaisi aidatun ratasuoran uudessa ME-ajassa. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä muistuttaa, että lahjakkaan aiturin tiellä tähteyteen riittää kuitenkin vielä aitoja ylitettäväksi.
Lue myös: Yleisurheilussa hämmästyttävä maailmanennätys – nuori juoksija räväytti puun takaa ME:n
Tharp pysäytti kellot aikaan 12,75. Apuna oli tasan metrin sekunnissa puhaltanut myötätuuli.
Pika-aitojen edellinen maailmanennätys 12,80 oli toisen yhdysvaltalaisen, Aries Merrittin nimissä vuodelta 2012. Tharp oli ennen tätä kaikkien aikojen tilastossa jaetulla sijalla 31 juostuaan viime kesänä ajan 13,01.
– Kolme kymmenystä on juoksumatkassakin lähempänä kolmea metriä. Onhan se hurja ennätysparannus. Olit kuka tahansa ,niin kyllä tuollainen paukku on aina enemmän tai vähemmän yllätys, Evilä sanoo.
Tharp oli juossut tänä vuonna ennätyksensä jo 60 metrin aidoissa (7,32) ja 200 metrin sileällä (20,61). Ensin mainittu lukema on kaikkien aikojen kolmanneksi paras noteeraus ja vain viiden sadasosan päässä maailmanennätyksestä, jälkimmäinen taas poikkeuksellisen kova aika pika-aiturille.
– On saattanut olla urheilijalla valmiiksi tiedossa, että pystyy juoksemaan alle 13 sekunnin. Mutta nyt tuli kyllä sellainen veto, että siihen voi laittaa Matti Heikkisen kuvan kylkeen; oli niin sanottu pöljä päivä.
– Kun oikein losahtaa ja kaikki menee kohdalleen, niin näitä voi tapahtua yleisurheilussa.
Tharp on seuraavan kerran radalla perjantaina, kun edessä on yliopistomestaruuskisojen finaali.
– Nythän ei pidä yrittää tehdä yhtään mitään vaan pitää vain se, mikä oli hyvä tässä juoksussa, ja pysyä siinä mielentilassa. Kuntohan on äärimmäisen hyvä, niin mitään ylimääräistä ei tarvitse tehdä.

