Yleistyvä rikosilmiö koskettaa erityisesti vanhempia autoja – varkaat varustautuneet järein työkaluin
Poliisi varoittaa erityisesti vanhemmilla autoilla ajavia katalysaattorivarkauksista.
Lounais-Suomen poliisilaitos kertoi torstaina, että sen alueella on tehty tänä vuonna jo 115 rikosilmoitusta katalysaattorivarkauksista. Se on noin viisi kertaa enemmän kuin viime vuonna samalla, tammi- ja elokuun välisellä, ajanjaksolla.
Katalysaattorivarkauksista epäiltyjä on liikkunut viime aikoina myös pääkaupunkiseudulla.
– Itä-Uudenmaan poliisi otti viikonloppuna, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kiinni kaksi ulkomaalaistaustaista miestä, joiden epäillään syyllistyneen katalysaattorivarkauksiin, kerrottiin poliisin verkkosivuilla tiistaina.
Miehet tavoitettiin Vantaan Myyrmäessä partion tekemän rutiinipysäytyksen yhteydessä.
– Takavarikoimme autosta yhteensä 10 katalysaattoria, joita epäillään anastetuiksi, rikoskomisario Rauno Jämsä kertoi poliisin verkkosivuilla.
Miehet vangittiin keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä useisiin eri puolilla Suomea tapahtuneisiin katalysaattorivarkauksiin.
Arvo vaihtelee muutamasta kympistä jopa tonniin
Katalysaattorit kiinnostavat varkaita niiden sisältämien arvometallien takia. Katalysaattoreissa käytetään usein muun muassa palladiumia ja rodiumia. Poliisin mukaan katalysaattorin arvo voi olla muutamasta kympistä jopa tuhanteen euroon.
Katalysaattoreita anastetaan usein vanhemmista ajoneuvoista.
– Esimerkiksi 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa valmistetut autot ovat varkaille houkuttelevia, sillä niiden katalysaattorit ovat usein isompia ja sisältävät enemmän arvometalleja, rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo poliisin verkkosivuilla.
– Yksittäisten autonomistajien on hyvin vaikea suojautua tämänkaltaista toimintaa vastaan, sillä anastaminen onnistuu todella nopeasti, Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Pertti Sovelius kertoi viime vuonna Talouselämälle.
– Tapausten yhteydessä auton alla sijaitseva katalysaattori on leikattu irti metallityökalujen avulla. Lisäksi poliisilla on tiedossa tapauksia, joissa rikolliset ovat anastaneet katalysaattoreita autovaraosia käsittelevistä yrityksistä, Sovelius kertoi.
Koska vanhemmissa autoissa ei useinkaan ole enää varkausvakuutusta, jää poliisin mukaan rikosilmoituksia myös paljon tekemättä. Poliisi toivoo, että jokaisesta katalysaattorivarkaudesta tehtäisiin rikosilmoitus.
Uusimmat
-
11:49
Israel kiistää haluavansa ajaa palestiinalaiset kodeistaan pysyvästi – MTV seuraa sotaa
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
Lataa lisää