Yleisövihjeet tuottivat tulosta: Poliisi tunnistanut puukotuksesta epäillyn Helsingissä

Poliisi on tunnistanut Helsingin Kaivokadulla tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn yleisövihjeiden perusteella, poliisi kertoo.

Hätäkeskus oli ilmoittanut poliisille Helsingin Kaivokadulla tapahtuneesta puukotuksesta lauantaina 24.7. kello 1.30.

Puukotuksessa uhri sai hengenvaarallisia vammoja ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Epäillyt tekijät puolestaan poistuivat paikalta ennen kuin poliisi saapui paikalle.

Poliisin tiedotteen mukaan tilanne alkoi kahden porukan välisenä erimielisyytenä ravintolan edessä osoitteessa Yrjönkatu 24.

– Uhri ystävineen jatkoi matkaa kohti Mannerheimintiellä sijaitsevaa ruokakauppaa. Osapuolet ovat kohdanneet uudestaan Kaivokadulla. Silloin kaksi miestä kävi yhden kimppuun ja toinen heistä puukotti uhria, poliisi kertoo.

Eilen (27.7.) poliisi pyysi silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta ja havaintoja epäillyistä tekijöistä.

Poliisi antoi tuntomerkit kahdesta henkilöstä.

Yleisövihjeiden pyytäminen kannatti.

– Poliisi on tunnistanut tapon yrityksestä epäillyn henkilön yleisövihjeiden perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat