Yle: Susi raateli koiran ABC-aseman takana Oravaisten keskustassa
Pohjanmaalla Oravaisten kunnassa susi on raadellut koiran viime yönä. Koira joutui suden hampaisiin Oravaisten keskustan tuntumassa, ABC-aseman takana. Asiasta kertoo Svenska Yle.
Yllä olevalla videolla nähdään kuvaa Pöytyältä, jossa susilauma yllätti asukkaat keskellä päivää.
Oravaisten metsästysseuran Martin Lindgård vahvistaa tapauksen Svenska Ylelle. Koira oli kiinni juoksuhihnassa koppinsa lähellä ja se kuoli hyökkäyksessä.
Lindgårdin mukaan susi tavataan ensimmäistä kertaa näin lähellä Oravaisten keskustaa. Alueella sijaitsee myös muun muassa päiväkoti.
Susihavaintoja on tehty Oravaisten ympäristössä aiemminkin, muttei näin lähellä asutusta.
Tiistaina susi hyökkäsi alueella sijaitsevalla turkistarhalla olleiden kettujen kimppuun. Yksi kettu kuoli ja toinen loukkaantui ennen kuin turkistarhaaja huomasi tilanteen ja hääti suden matkoihinsa.
Uusimmat
-
12:28
Suomeen valtavasti tuulivoimaa – yhdelle alueella suunnitteilla yli puolet hankkeista
-
12:09
Massiivinen ilotulitemyrsky kesken ottelun – kannattajien sekopäinen juhlinta tallentui videolle
-
11:59
Käytetyn sähköauton ostaminen: Kaksi erittäin tärkeää tarkastusta
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
09:52
Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta
-
09:51
Sari Essayah: Hallitus on kasassa ennen juhannussaunaa – kertoo, mikä jouduttaisi asioiden etenemistä
-
09:26
Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova HBO-dokumentti paljastaa ministereiden väliset rajut väännöt: "Supervaikeaa"
-
Lataa lisää