Yle: Suomalaisella ohjelmistoyrityksellä vaikuttava asiakaslista – HBO: Parasta, mitä olemme ikinä nähneet

Suomalaisella ohjelmistoyrityksellä Reaktorilla riittäisi asiakkaita enemmän kuin aikaa, kirjoittaa Yle.

– Parasta, mitä olemme ikinä nähneet, kehui yhdysvaltalainen tv-yhtiö HBO Reaktoria kaksi vuotta sitten.

Yhdysvaltalainen tv-yhtiö HBO oli kutsunut Reaktorin pitämään myyntipuhetta yhdelle maailman suurimmista tv-taloista. Laadukkaista tv-sarjoistaan tunnettu HBO etsi nettipalveluilleen suunnittelijaa ja teknistä toteuttajaa.

– He olivat käyneet paikalliset lafkat läpi, eivätkä olleet tyytyväisiä näkemäänsä, kertoo Reaktorin Yhdysvaltain toiminnoista vastaava Joonas Makkonen Ylelle.

– Oltiin, että mennään nyt käymään New Yorkissa ja katsotaan, miten paljon tulee turpaan.

Reaktor kuitenkin voitti kisan – vastoin odotuksiaan. Samasta projektista kun kilpaili joukko maailman kovimpia ohjelmistoyhtiöitä.

HBO:n diilin jälkeen yhteyttä otti Yhdysvaltain teknologiapörssi Nasdaq, joka halusi uusia mainostaulunsa Times Squarella. Menestys on ollut siitä lähtien nousujohteista. Asiakaslistalta löytyvät myös esimerkiksi Michael Kors ja Finnair.

Makkonen kertoo, että tänä päivänä asiakkaita riittäisi enemmän kuin yritys pystyy ottamaan.

– Tämä on alipalveltu markkina. Duunia riittää, mutta ihmisiä ei kuitenkaan ole. Suomalaisten osaaminen on kovempaa kuin täällä keskimäärin, Makkonen kehuu.

New York ei ole tunnettu teknologiaosaajistaan – Yhdysvaltain it-osaajat löytyvät enemmin Piilaaksosta maan länsirannikolta. Tästä syystä myös Reaktorin rekrytointi on osoittautunut yhtiön suurimmaksi haasteeksi Yhdysvalloissa.

Reaktorilla on Yhdysvalloissa noin viisitoista työntekijää.


Lähde: Yle

Lue myös:

    Uusimmat