Yle: Liian hieno teknologia voi tehdä uusista poliisiautoista käyttökelvottomia

Moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon 23:51

Poliisihallitus on havainnut, että uusien autojen teknologisesti edistyneet järjestelmät ovat ristiriidassa viranomaisten käyttötarpeiden kanssa, uutisoi Yle.

Pääkuvan video

Suomalainen moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon

Uusien autojen automaattista hätäjarrutustoimintoa pidetään toivottuna ja liikenneturvallisuutta parantavana ominaisuutena. Se auttaa vähentämään liikennekuolemia, mutta joskus siitä voi olla haittaakin.

Ylen haastattelema Poliisihallituksen ylitarkastaja Risto Laine kertoo, että maailmalla on ollut tapauksia, joissa hälytysajossa olleet ajoneuvot ovat tehneet yllättäviä ja ei-toivottuja äkkijarrutuksia. Ilmiö on Laineen mukaan nostettu pöydälle myös Suomessa uusia hälytysajoneuvoja hankittaessa.

Poliisin työn kannalta esimerkiksi juuri automaattinen hätäjarrutus tai vaikkapa kaistavahti voivat turhaan vaikeuttaa työtä. Jos poliisi joutuu käyttämään autoaan voimankäyttövälineenä takaa-ajetun kiilaamiseen, ei auton toivoisi heittävän kapuloita rattaisiin. Myös yleinen valoautomatiikka tarkoittaa, ettei poliisiautoa saa täysin valottomaksi ilman, että ohjelmistoon tehdään muutoksia.

Järjestelmiä ei aina saa pois päältä

Ylen mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi voi myöntää hälytysajoneuvoille teknisiä erivapauksia, mutta ennen yksinkertaisina pidetyt muutokset voivat nykyautoissa olla yllättävänkin vaativia.

Esimerkiksi Saksassa Berliinin palolaitoksella on ihmetelty viime vuodesta lähtien, miten neljästä tuliterästä paloautosta automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän saisi kytkettyä pois päältä. Toistaiseksi keinoa ei ole löytynyt. Hälytysajossa olleet uudet MAN-merkkiset paloautot ovat tehneet Berliinissä yllättäviä äkkijarrutuksia, kun esimerkiksi ruuhkassa navigoidessa auton tutkat ovat päättäneet, että paloautoa väistävät muut tienkäyttäjät ovat olleet liian lähellä.

Ylitarkastaja Laineen mukaan autojen teknisillä järjestelmillä ja erityisesti niiden poiskytkemisen mahdollisuudella voi olla tulevaisuudessa isokin merkitys uusia ajoneuvovalintoja tehtäessä.

– Voi olla, että se rajaa ihan potentiaalisia hyviä automerkkejä kilpailun ulkopuolelle, Laine sanoo Ylelle.

Lue myös:

    Uusimmat