Yle: Lasten ruumiillinen kuritus tuomitaan laajalti – silti joka kolmas hyväksyy luunapit ja tukistamisen

Lastensuojelun keskusliiton selvityksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista tuomitsee lasten ruumiillisen kurituksen.

Selvityksestä kertonut Yle kirjoittaa, että kuitenkin noin joka kolmas pitää tukistamista ja luunappeja hyväksyttävinä kasvatuskeinoina.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoo Ylen haastattelussa, että tutkinnassa on vuosittain kymmeniä eriasteisia kuritustapauksia. Hänen mukaansa muun muassa luunapeista tai tukistamisesta on jaettu tuomioita lievästä pahoinpitelystä.

Lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla 1980-luvun alkupuolella.

Fyysisen kurittamisen sijaan suomalaiset hyväksyvät hyvin yleisesti lapselle huutamisen ja jäähypenkin käyttämisen. Lastensuojelun keskusliitto kuitenkin muistuttaa, että lapsen tahallinen huomiotta jättäminen on yksi kuritusväkivallan muoto, sillä lapsen jättäminen yksin tunteidensa kanssa vaikuttaa häneen haitallisesti. Myös jatkuva negatiiviseen sävyyn huutaminen on henkisen väkivallan muoto.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, perheterapeutti Janna Rantala sanoo Ylelle pitävänsä inhimillisenä ja ymmärrettävänä, että joskus tulee ylilyöntejä. Hänen mukaansa tärkeintä olisi pyrkiä hillitsemään tunteensa ajoissa.

Lastensuojelun keskusliiton selvityksessä oli mukana noin tuhat henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat