Yle: Ahdistelu eduskunnassa etenee oikeuteen – Teuvo Hakkaraiselle syytteet seksuaalisesta ahdistelusta ja pahoinpitelystä

Kansanedustaja Veera Ruoho on tehnyt rikosilmoituksen Teuvo Hakkaraisen käyttäytymisestä 1:56

Yle kertoo, että perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen joutuu vastaamaan oikeudessa eduskunnassa tapahtuneesta häirintätapauksesta. Kansanedustaja Veera Ruoho kertoi joutuneensa Teuvo Hakkaraisen ahdistelemaksi eduskunnan pikkujoulujen aikaan.

Veera Ruoho kertoi viime vuoden joulukuussa tulleensa Teuvo Hakkaraisen ahdistelemaksi eduskunnassa. Ruoho oli poistunut täysistunnosta tauolle eduskunnan kuppilaan, kun Hakkarainen oli käynyt Ruohoon kiinni.

– Olin tauolla, kun tuli tämä yllättävä tilanne. Hän otti kädellä niskalenkin ja survoi suunsa siihen. Ote, jonka hän otti, oli sellainen, että pelkäsin niskojeni puolesta ja suuhunkin sattui, Ruoho kertoi joulukuussa MTV Uutisille.

Tapahtuma-aikaan eduskunnassa oli käynnissä perussuomalaisten pikkujoulujuhla. Ruoho kertoi joulukuussa MTV:lle, että tapaus ei sattunut itse pikkujouluissa, vaan juhlista poistunut Hakkarainen tuli istuntosalin viereiseen kuppilaan, jossa kuvailtu tilanne tapahtui.

Teuvo Hakkarainen pyysi julkisesti anteeksi käytöstään tapauksen johdosta.

Veera Ruoho kertoi myöhemmin medialle tehneensä rikosilmoituksen Teuvo Hakkaraisesta. Ylen saamien tietojen mukaan tapauksen syyteharkinta on valmistunut ja se on siirretty Helsingin käräjäoikeuteen. Median mukaan Hakkaraista syytetään pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Ylen mukaan sekä Teuvo Hakkarainen että Veera Ruoho eivät toistaiseksi ole saaneet tietoa siitä, eteneekö tapaus oikeuteen vai ei.

Lue myös:

    Uusimmat